Ihmisiä Helsingin yliopiston Porthania-rakennuksen edustalla. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Yle: Tämä korkeakoulu veloittaa eniten avoimista opinnoista

Suurin osa avoimista korkeakouluista on pitänyt hinnat enintään 15 eurossa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen kalleimmat avoimen korkeakoulun opintopisteet löytyvät Tampereen yliopistosta, kertoo Yle.

Ylen vertailun mukaan syventävien opintojen hinta Tampereen yliopistossa on 30 euroa opintopisteeltä.

Avointen korkeakouluopintojen enimmäishintaa säädellään. Hallitus nosti keväällä avoimen korkeakouluopetuksen enimmäismaksuja 15 eurosta 45 euroon yhtä opintopistettä kohden.

Suurin osa avoimista korkeakouluista on pitänyt hinnat enintään 15 eurossa.

Monesta korkeakoulusta kerrotaan Ylelle, että maksujen korottamiseen on paineita. Esimerkiksi Helsingin yliopisto on päättänyt, että ensi vuoden toukokuussa alkaviin koulutuksiin tulee kolme hintaluokkaa.

Kalleimmillaan hinta opintopistettä kohti voi tulevaisuudessa olla Helsingin yliopistossa 45 euroa.

Helsingin yliopiston kehittämispäällikkö Jenni Krapun mukaan kalliimmissa kursseissa on esimerkiksi laboratoriokursseja, joihin pystytään ottamaan hyvin pieniä opetusryhmiä.

Perustason opintojen hinta säilyy Helsingin yliopistossa 15 eurossa opintopistettä kohden.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)