Yle: Talvivaaran jätevesivuoto jatkuu

Talvivaaran kipsisakka-altaan jätevesivuotoa ei ole yrityksistä huolimatta saatu yön aikana tukittua kokonaan, kertoo Ylen Uutiset.

Yhtiön tuotantojohtajan Harri Natusen mukaan vuoto on kuitenkin pienentynyt ja se saataneen kokonaan hallintaan tämän päivän aikana.

Talvivaara arvioi, ettei allas pääse tyhjenemään täysin. Enimmillään allas on yhtiön mukaan vuotanut noin 7 000 kuutiota tunnissa.

Kyseessä on neljäs vuoto vuoden 2008 jälkeen. Natunen sanoo uskovansa, ettei uusia vuotoja enää ilmene muissa altaissa.

Mainos