Syyttäjä vaatii kirjailija ja kulttuurineuvos Veijo Baltzarille vähintään 10 vuoden vankeusrangaistusta törkeästä rikoskokonaisuudesta, kertoo Yle.
Syyttäjän mukaan rikosten uhreina oli seitsemän naista.
Ylen mukaan syyttäjän vaatimus vähintään 10 vuoden vankeusrangaistuksesta muun muassa kuudesta törkeästä ihmiskaupasta ja törkeistä raiskauksista tuli puolustukselle täytenä yllätyksenä.
Baltzaria avustaneen asianajaja Jussi Sarvikiven mukaan vakavistakin ihmiskaupparikoksista aiemmin langetetut tuomiot ovat olleet huomattavasti alhaisempia. Puolustus katsoo myös, että rangaistusta pitäisi kohtuullistaa Baltzarin korkean iän vuoksi.
Vastikään 79 vuotta täyttänyt Baltzar kiisti koko oikeudenkäynnin ajan, että olisi syyllistynyt rikoksiin.
Erikoissyyttäjä Mikko Sipilä pitää lopullista vaatimusta perusteltuna. Rangaistusta ei hänen mielestään pidä kohtuullistaa Balzarin iän vuoksi.
– Vakavista rikoksista on vakavat seuraukset. Ikä ei liity asiaan millään tavalla, Mikko Sipilä sanoi Ylelle.
Oikeudenkäynnissä oli syytettyinä myös kaksi naista, joiden katsottiin toimineen Baltzarin apureina ihmiskaupassa.
Syyttäjä katsoo, että myös naiset olivat syyllistyneet rikoksiin. Syyttäjän näkemyksen mukaan heidät voitaisiin kuitenkin jättää tuomitsematta rangaistukseen, koska myös he olivat Baltzarin uhreja.