Suojelupoliisin päämaja Helsingissä. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI

Yle: Supo tarkkailee Kiinan aluksia Kemin satamassa

Kyseessä voi olla turvallisuusuhka.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suojelupoliisi on kiinnostunut Kemin sellua kuskaavista kiinalaisvarustamo Coscon aluksista, jotka voivat olla turvallisuusuhka. Myös Norja on varoitellut omia satamaviranomaisiaan asiasta, kertoo Yle.

Kiinan valtio omistaa maailman suurimpiin varustamoihin kuuluvan Coscon. Julkisuudessa on ihmetelty, miksi kiinalaiset hoitavat Suomen suurimman sellutehtaan kuljetuksia, jos samaan aikaan liiasta Kiina-riippuvuudesta halutaan eroon.

Kemin sataman toimitusjohtaja Markku Rautio vahvistaa, että hän on keskustellut varustamosta suojelupoliisin kanssa. Coscon aluksia valvotaan vahvemmin kuin muita Kemin Ajoksen satamaan tulevia aluksia.

– Olen ohjeistanut satamavalvojat, että aluksen henkilöstön liikkumista on kontrolloitava, hän sanoo Ylelle.

Hänen mukaansa varustamon alukset ovat olleet erityistarkkailussa koko liikennöinnin ajan.

Nato-jäsenyys on nostanut esille Kemin sataman strategisen sijainnin koko Pohjois-Suomen turvallisuuden kannalta. Kemin Veitsiluodon tehdasalue on yksi Valtioneuvoston nimeämistä sotilasalueista, jotka on avattu Yhdysvaltain käyttöön.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)