Yle: Suomalaisia sotilaita Irakiin?

Ruotsi aikoo lähettää sotilaita kouluttamaan ISIS-joukkoja vastaan taistelevia kurdeja, Yle kertoo.

”Myös Suomi aikoo lähettää vastaavanlaisen osaston”, Ruotsin ulkoministeri Margot Wallström totesi sunnuntaina Ruotsin Sälenissä pidettävässä turvallisuuskonferensissa.

Puolustusministeri Carl Haglund (r.) kertoi marraskuussa, että Suomi harkitsee sotilaiden lähettämistä Irakiin koulutustehtäviin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Ruotsalaisen sotilasosaston tehtävänä olisi kouluttaa valtavia alueita ja useita kaupunkeja Irakista ja Syyriasta vallannutta ISIS-jihadistijärjestöä vastaan taistelevia kurdisotilaita.

Taistelutehtäviin ruotsalaiset eivät osallistuisi.

Ulkoministeri Wallströmin mukaan hallitus antaa piakkoin valtiopäiville esityksen joukon lähettämisestä. Hän kertoi avunpyynnön tulleen Irakista.

Wallströmin kertoi, että Isisin vastaisessa liittoumassa on Ruotsin rinnalla noin 60 maata.

Hanketta kouluttajajoukon lähettämiseksi on Wallströmin mukaan valmisteltu usean maan kanssa syksyn aikana. Suunnitelman mukaan joukkoa johtaisivat saksalaiset upseerit.

Wallström kertoi myös Suomen ilmoittaneen, että se lähettää vastaavan joukon Irakiin.

Puolustusministeri Carl Haglund kertoi marraskuun alussa, että Suomi harkitsee parinkymmenen sotilaan lähettämistä Irakiin koulutustehtäviin. Haglundin sanoi tuolloin, että päätös asiasta tehtäisiin joulukuun aikana.

Puolustusministeri Carl Haglund on parhaillaan Sälenin konferenssissa. Hän ei ole kommentoinut asiaa.

Mainos