Remontoidun Ateneumin taidemuseon uudet yhteiskäyttövessat Helsingissä 12. huhtikuuta 2023. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Yle: Unisex-vessoja on palautettu takaisin naisten ja miesten vessoiksi

Yhteisvessojen sotkuisuutta valitetaan ja erityisesti naiset kokevat ne epämiellyttäviksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vuoden 2015 tasa-arvolain muutoksen jälkeen Suomessa alkoivat yleistyä sukupuolineutraalit unisex- eli yhteiskäyttövessat. Yhdenvertaisuuden ja tasa-arvoisuuden nimissä esimerkiksi kauppakeskuksissa alettiin tehdä molemmille sukupuolille yhteisiä vessoja, mutta nyt osa niistä on palauttanut takaisin eri sukupuolisymbolit, kertoo Yle.

– Lähinnä naispuolisilta asiakkailta tuli palautetta, että kaikki asiakkaat eivät ole käyttäytyneet vessoissa kovin siististi. Sen takia palautettiin vessojen sukupuolijakoa, kertoo vaasalaisen kauppakeskus Rewellin toimitusjohtaja Susanna Spak Ylelle.

Sukupuolineutraalien vessojen arvostelu liittyy yleensä niiden sotkuisuuteen.  Naiset ovat myös kokeneet olonsa turvattomaksi tai muuten epämiellyttäväksi. Esimerkiksi meikkaaminen on kurjaa, jos mies pesee käsiä vieressä.

– Omiin korviin ei ole kuulunut muutoksen jälkeen palautetta, siksi uskoisin, että ratkaisu miellyttää nyt kaikkia. Olemme vähän aikaa sitten pinnoittaneet myös kaikki wc-tilojen pinnat, mikä helpottaa siivousta, Spak sanoo.

Samoin Tampereen yliopistollisen sairaalan pääaulan yhteisvessoista tuli niin paljon kielteistä palautetta, että ne palautettiin erillisiksi naisten ja miesten vessoiksi.

Tästä huolimatta yhteisvessojen määrä lisääntyy koko ajan. Tampereen kielteisistä asiakaskokemuksista huolimatta päätettiin ne rakentaa silti myös Oulun yliopistolliseen sairaalaan.

– Sama käytäntö on myös muissa sairaaloissa, joita suunnittelemme, esimerkiksi Helsingissä,  sanoo sairaalan suunnittelusta vastaavan UKI Arkkitehtien arkkitehti Raija-Liisa Miesmaa.

Helsingin keskuskirjasto Oodin yhteisvessoja on arvosteltu vuodesta 2018 lähtien, mutta arvostelu päätettiin jättää huomiotta ja nyt sitä ei enää juuri tule.

– Kesäkuussa oli tullut yksi palaute unisex-vessoista, touko- ja huhtikuussa ei yhtään. Vessoja ei ole muutettu palautteen takia. Kysyjille kerrotaan, että Oodissa on myös yhden hengen vessoja. Ne kaikki ovat sukupuolineutraaleja, kertoo Oodin palvelupäällikkö Kari Lämsä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)