Yle: Punamultaa pedattiin jo ennen vaaleja

Keskustan ja demareiden välillä punamultayhteistyötä oli viritelty jo pitkään ennen vaaleja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ylen Uutisten mukaan puolueiden välillä ei ollut kassakaappisopimusta. Punamultavaihtoehto koki kuitenkin kolauksen eduskuntavaali-iltana, kun keskusta sai sataan vuoteen huonoimman vaalituloksen: 13,8 prosenttia.

Keskusta lähettikin vain kaksi päivää vaalien jälkeen tiedotteen oppositioon menemisestä. Tiedotteessa ei suljettu kuitenkaan täysin pois vaihtoehtoa, jossa puolue lähtisi hallitukseen mukaan.

Vaikka ovi jätettiin auki hallitukseen, tulos sai useat keskustalaiset pohtimaan vakavasti oppositioon siirtymistä. Tämä näkyi myös eduskuntaryhmän ensimmäisissä kokouksissa.

Huhtikuun lopusta alkaen puolueesta alkoi kuitenkin kuulua julkisia kannanottoja hallitukseen lähtemisen puolesta. Osaltaan tilanteeseen vaikutti puolueen analyysi mahdollisesta oppositiotaipaleesta.

Keskustan puoluevaltuusto päätyi vielä huhtikuun lopussa patistamaan vaalien voittajia muodostamaan hallitusta, vaikka sen kanta ei ollut yksiselitteinen. Hallitusovi jäikin ”viisi senttimetriä auki”.

Eduskuntaryhmän kokouksien puheenvuoroista alkoi keskustassa muodostua käsitys, että enemmistö kansanedustajista kannattaa hallitukseen menemistä. Ylen tietojen mukaan toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna voimasuhteet eduskuntaryhmässä olivat seuraavat: reilut kaksikymmentä edustajaa hallitusneuvottelujen puolesta, 4–6 edustajaa opposition puolesta.

Hallitukseen menemistä ei kuitenkaan ratkaise pelkästään eduskuntaryhmä. Asiaan vaikuttaa myös puoluehallituksen ja -valtuuston kanta, joten niiden tuki hallitusaikeille oli tärkeää.

Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin kokouksessa 4. toukokuuta suurin osa puheista oli jo hallitukseen menemiselle myönteisiä. Piiri on vaikutusvaltaisin keskustan piireistä.

Ainakin seuraavia lukuja keskustan valtuuston mielialoista oli Ylen mukaan SDP:n tiedossa: valtuuston jäsenistä 20 kannatti hallitukseen pyrkimistä joka tapauksessa. Valtuustosta 20 jäsentä vastusti hallitukseen menoa. Lisäksi 37 jäsentä oli valmis tukemaan hallitusneuvotteluihin osallistumista, jos SDP hyväksyisi keskustan kynnyskysymykset. Keskustan puoluevaltuustossa on yhteensä 135 jäsentä, joten useamman kuin joka toisen kannan oletettiin olevan tiedossa.

Keskustasta kuitenkin kiistetään Ylelle, että puolueessa olisi järjestelmällisesti laskettu tai kartoitettu tiistaisen hallituskyselyn vastausten todennäköisyyksiä etukäteen.

SDP:n johdossa oli kuitenkin viimeistään tämän viikon tiistaiaamuna kirkastunut näkemys eli keskusta olisi etusijalla valinnaksi toiseksi suureksi hallituspuolueeksi.

Keskustan eduskuntaryhmässä oli haluja hallitusneuvotteluihin. Puoluejohto päätti ratkaista hankalan tilanteen kysymällä kenttäväeltä, pitäisikö puolueen olla valmis hallitusneuvotteluihin. Useilla keskustalaisilla oli jo aavistus, että kenttäväki tukisi hallitusneuvotteluihin osallistumista.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne oli informoitu keskustan oletetuista voimasuhteista jo ennen virallista kyselyä. Keskustan kyselyn tulokset valmistuivat keskiviikkoaamuna. Vastaajista 80 prosenttia kannatti keskustan lähtöä hallitusneuvotteluihin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
BenTV - rauhan puolesta. Kuva: Tuukka Ylönen
BenTV

BenTV: Israel kaipaa rauhaa

Pääministeri Benjamin Netanjahun hallituksen sotapolitiikka on tuomittu epäonnistumaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)