Vuoden vaihtuminen Suomen 100-vuotisjuhlavuoteen tapahtui näyttäväksi tehdyllä hetkellä Helsingin Kansalaistorilla jättiyleisön edessä. Suomalaisen Daruden Sandstorm-hitin huippukohta oli ajoitettu sekunnilleen vuodenvaihteeseen, jolloin myös ilotulitusraketit räjähtivät.
Monet ovat laittaneet tästä tilaisuuden kohokohdasta esimerkiksi 30 sekunnin videoita Youtubeen.
Yleisradio on nyt poistattanut nuo lähetyksestään napatut videot Youtubesta vedoten tekijänoikeuksiinsa.
Ylen viestintä vastasi Facebookissa asiaa ihmetelleille näin:
”Hei! Kaikki Ylen sisällöt on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeus turvaa sen, että sisällön tekijät saavat korvauksen tehdystä työstä. Siksi Ylen sisältöjä ei saa ladata Youtubeen. Lisää tietoa tekijänoikeuksista ja Ylen sisältöjen jakamisesta löytyy täältä. Terveisin, Laura viestinnästä”.
Facebookissa eräs käyttäjä ihmettelee toimintaa. Hänen mukaansa kukaan ei kiistä Ylen oikeutta tehdä näin, mutta nyt olisi ollut hyvä paikka poikkeukselle.
– Siitä vaan tuli Suomelle nyt PR-vahinkoa. Tällaisesta laajasta, kansainvälisestä ja positiivisesta huomiosta kaiken maailman kalliit brändityöryhmät vaan unelmoi ja nyt sen olisi saanut ilmaiseksi katsomalla vuorokauden ajan toiseen suuntaan.
– Juhlavuoden alku meinasi saada maailmalla positiivista näkyvyyttä Suomelle. Yleisradio korjasi tilanteen takedown-pyynnöllä.
Yle tarjoaa tapahtuneesta ”yksinoikeudella” omaa Areena-videotaan, joka näkyy ylempänä olevassa embeddauksessa.
Alemmassa embeddauksessa on australialaisen inthemix-sivuston linkki juttuun, jossa ylistetään Suomen vuodenvaihdetta. Jutussa on ollut mukana tapahtuneen näyttävä Youtube-video, mutta se ei enää näy.