Yle: Pienituloinen voi saada jopa 6 000 euroa sähköauton hankintaan

Summa voi olla maksimissaan 70 prosenttia ajoneuvon hinnasta.
Sähköauto ladattavana heinäkuussa 2026. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Sähköauto ladattavana heinäkuussa 2026. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Pienituloinen voi saada jopa 6 000 euroa hankintatukea uuden ja käytetyn sähköauton ostoon. Palkkion voi vaihtoehtoisesti käyttää sähköauton pitkäaikaisvuokraukseen eli leasing-sopimukseen 2–3 vuodeksi, kertoo Yle.

Hankintatuki on käytännössä romutuspalkkio. Se maksetaan vähintään kymmenen vuotta vanhasta ja liikennekäytössä olevasta polttomoottoriautosta.

Yksi henkilö voi käyttää palkkion hyödykseen vain kerran ja vain yhteen autoon. Tukisumma voi olla maksimissaan 70 prosenttia hankittavan ajoneuvon hinnasta.

Tulorajaa ei ole vielä lyöty lopullisesti lukkoon. Lähtökohta on, että tulot saavat olla korkeintaan 60 prosenttia kokonaisansioiden mediaanista, eli käytännössä noin 2 200 euroa kuukaudessa tai 25 000–26 000 euroa vuodessa.

Tuki kytkeytyy EU:n sosiaalisen ilmastorahaston kansalliseen suunnitelmaan, jonka tarkoitus on kohdentaa rahaa erityisesti pienituloisille kotitalouksille.

Mainos