Yle Uutisten mukaan vapautetut aukioloajat ovat tuoneet kauppoihin odotettua enemmän asiakkaita. Kaupat eivät ole voineet vastata menekkiin muun muassa leipähyllyillä ja lihatiskeillä.
Pirkanmaan Osuuskaupan päivittäistavarakaupan johtajan Mirkka Voutilaisen mukaan kauppa on käynyt odotettua vilkkaammin. Erityisesti lauantai- ja sunnuntai-illat ovat olleet asiakkaiden mieleen.
Joitain leipomo- ja lihatuotteita ei enää sunnuntai-iltana löytynyt hyllystä. Voutilainen sanoo tavaroiden saatavuuden ja oikean henkilöstömäärän olevan nyt haasteena.
”Valitettavasti leipomot eivät vielä toimita tuoretta leipää sunnuntaisin, ja se on näkynyt tuotteiden loppumisena. Samoin tuoreen lihan kanssa on ollut saatavuusongelmia, mutta nyt menneenä sunnuntaina meillä oli jo paljon enemmän tavaraa kuin ensimmäisenä sunnuntaina”, Voutilainen toteaa.
Hänen mukaansa kestää puolesta vuodesta vuoteen ennen kuin nähdään, mihin suuntaan asiakkaiden ostoskäyttäytyminen menee ja pitääkö lisää muutoksia tehdä.