– Päiväsakkoja ja rikesakkoja on molempia päätetty korottaa 20 prosenttia nykyisestä, mutta vain sillä edellytyksellä, että tämä kohtuullistettu ehdotuskin täyttää perustuslain vaatimukset, kertoo eduskunnan lakivaliokunnan puheenjohtaja Kari Tolvanen (kok.) Ylelle.
Hallitus on päässyt korotuksista alustavaan sopuun. Viime helmikuun alussa eduskunnalle jätettyä esitystä ei vedetä takaisin, vaan korotuksia vain sorvataan kohtuullisemmaksi aiemmasta.
Alun perin päiväsakot oli määrä tuplata nykyisestä ja rikesakkohaarukan piti hypätä 140–200 eurosta 175–285 euroon, korotusta noin 25 prosenttia. Vielä kesällä 2015 ylinopeuden rikesakosta selvisi 70–115 eurolla. Rikesakot tuplattiin vuosi sitten syyskuussa.
Asiantuntijat arvioivat lausunnoissaan, ettei sakkoja voi korottaa perustelemalla sitä vain valtion tulojen paikkauksella. Eduskunnan perustuslakivaliokunta asettui samalle kannalle.