Oppivelvollisuusiän nostamista koskevaa lakia valmistellaan minihallitusneuvottelujen jälkeen entiseltä pohjalta. Silti elää epäilys, riittääkö 15 miljoonaa euroa vuodessa kaavaillun lain toteuttamiseen. Kuntaliitto on laskenut, että koko ikäluokan pitäminen kymppiluokalla maksaisi noin 56 miljoonaa euroa.
Opetusministeriö on kuitenkin sitä mieltä, että 15 miljoonaa riittää. Opetusministeri Krista Kiurun (sd.) mielestä koko ikäluokan mukana pitäminen on tärkeää.
– Tuo raha käytetään koko tähän ikäluokkaan ja koskee joka ainoata nuorta. Me emme voi tietää, ketkä ovat ne peruskoulun päättävät nuoret, ne 4 000–8 000 nuorta, jotka joka vuosi tippuvat, hän sanoo Ylen uutisille.
Eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtajan Raija Vahasalon (kok.) mielestä lakia ei voida valmistella opetusministeriön esitysten pohjalta. Hänen mukaansa on selvää, että lakiluonnoksen kustannukset ovat suuremmat kuin 15 miljoonaa vuosittain. Siksi uudistusta olisi arvioitava uudelleen.
– Siitä pitää tehdä puolueeton arviointi, että mitä se oikeasti maksaa. Siitä on ollut riitaa, paljonko ehdotettu paketti maksaa ja kyllä kaikki asiantuntijat ovat todenneet, että 15 miljoonalla sitä ei toteuteta, Vahasalo sanoo.
Opetusministeri Kiurun mukaan kyseessä on enemmänkin ideologinen kiista.