Yle: Nämä ovat Suomen väkivaltaisimmat paikat

Yksittäisistä kaupunginosista eniten henkirikoksia on Lahden keskustassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yle Uutiset on koonnut tiedot Suomen kevään väkivaltaisimmista paikkakunnista.

Murhien, tappojen ja niiden yritysten määrä on tänä keväänä rajusti kasvanut. Poliisihallituksen poliisitutkinnoista keräämien tilastojen mukaan tammi–toukokuun aikana niitä kertyi 201.

Tappojen ja murhan yrityksissä kasvua on 10 vuoden keskiarvoon verrattuna 75 prosenttia. Näin paljon henkirikoksia tai niiden yrityksiä oli viimeksi 2012, jolloin murhia, tappoja tai niiden yrityksiä oli 179.

Absoluuttisen määrän perusteella eniten tapauksia on vuosina 2000-2020 Helsingissä, Vantaalla, Oulussa, Espoossa, Lahdessa, Tampereella, Turussa, Kuopiossa, Porissa ja Jyväskylässä.

Kaupunginosista kärjessä on Keski-Lahti Lahdessa. Siellä tapauksia on 20 vuoden aikana kirjattu 77. Seuraavina tulevat Kallio Helsingissä, Matinkylä Espossa, Petonen Kuopiossa, Forssan keskusta, Espoon keskus, Helsingin Kluuvi, Myyrmäki Vantaalla, Leppävaara Espoossa ja Kontula Helsingissä.

Väkilukuun suhteutettuna ensimmäisenä on Pelkosenniemi Lapin itäosassa 12 tapauksella 20 vuoden aikana. Sen jälkeen eniten tapauksia on väkilukuun suhteutettuna Hartolassa, Pudasjärvellä, Posiossa, Siikaisilla, Kemijärvellä, Sallassa, Kemissä, Taivalkoskella ja Rautavaaralla.

Henkirikoksen tekijä on Suomessa keskimäärin 38-vuotias alkoholisoitunut, työtön, yksin elävä mies.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)