Yle: Lennokeista jopa tuhannen euron sakkoja

Ilmailurikkomusten määrä on kasvanut erityisesti Helsingissä.

Ilmailurikkomusten määrä on moninkertaistunut parissa vuodessa, uutisoi Yle. Syy rikkomusten lisääntymiselle on kauko-ohjattavien lennokkien lisääntyminen.

Poliisiammattikorkeakoulun ylikomisario Sami Hätösen mukaan ilmailurikkomuksia syntyi erityisesti EU-puheenjohtajakauden aikana Helsingissä.

– Meillä oli silloin ilmatilarajoituksia, ja niitä myös valvottiin aktiivisesti, Hätönen sanoo.

Ylikomisarion mukaan rikkomuksiin syyllistyi tavallisia harrastajia, mutta joukossa oli hieman yllättäen myös alan ammattilaisia, lähinnä media-alan ammattilaisia.

– Se osoittaa osaltaan sitä, että lennätys- ja lentosäännöt eivät ole yleisesti kovinkaan hyvin tiedossa, Hätönen arvioi.

Ilmailurikkomusta seuraava sakkorangaistus on yleensä tuntuva.

– Se voi keskituloiselle ihmiselle merkitä merkittävää rahasummaa. Saatetaan puhua jopa tuhannesta eurosta, Hätönen sanoo.

Hätönen muistuttaa, että ongelmatilanteissa lennokki voi aiheuttaa vakavaa vaaraa ihmisten terveydelle ja turvallisuudelle.

– Vaikka laite itsessään on kevyt ja arjessa käyttö on helppoa, niin vikatilanteessa seuraukset voivat olla arvaamattomat. Sitten oma lukunsa on esimerkiksi terroristisessa tai rikollisessa tarkoituksessa suoritettavat lennot tai lennätykset. Niihin liittyy omanlaisiaan riskejä, Hätönen sanoo.

Mainos