Keskipalkkaisten osuus työvoimasta on laskenut viimeisien vuosien aikana. Mikäli tarkastelukohdaksi otetaan 1990-luvun laman jälkeiset vuodet, keskipalkkaisten osuus on pudonnut lähes kymmenen prosenttiyksikköä.
Ilmiötä tutkimuksissaan tarkastellut Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlalla on selkeä syy keskiluokan kutistumiselle.
– Kyllä tärkein taustatekijä on teknologian kehitys. Se mahdollistaa yhtäältä sen, että monia tehtäviä on voitu tehdä kaukana varsinaisesta tuotantopaikasta tai markkinoista. Sen lisäksi teknologian avulla on voitu automatisoida niitä tehtäviä, joita ihmiset ovat tehneet aiemmin, sanoo Etlan toimitusjohtaja Vesa Vihriälä.
Keskipalkkaisten veronmaksajien osuuden pudotus näkyy ennen kaikkea palvelusektorilla. Alamäkeä on kertynyt yli kymmenen prosenttiyksikköä. Samalla matala- ja korkeapalkkatyöt ovat lisääntyneet merkittävästi viime vuosina. Kehitys on ollut samansuuntaista tehdasteollisuudessa.
Sen sijaan on ”nähtävissä koulutustason vaatimusten suhteen keskitason työpaikkojen pidempiaikainen, trendinomainen supistuminen”. Käytännössä kehitys tarkoittaa jatkuessaan sitä, että tulevaisuudessa yhä harvempi maksaa yhä suuremman osan hyvinvointiyhteiskunnan palveluista.
Vesa Vihriälä pitää kehitystä ongelmallisena hyvinvointivaltion kannalta, sillä se uhkaa kaataa kulut hyvinvointipalveluista yhä harvempien hartioille. Tämä voi puolestaan romuttaa veronmaksuhalut. Lisäksi Vihriälä muistuttaa, että hyvinvointivaltion kannalta keskeistä on myös se, kuinka moni työikäisistä on töissä.