Yle: Kelalla eri säännöt lukiossa ja ammattiin opiskeleville

Uusi käytäntö otettiin käyttöön kaikessa hiljaisuudessa.
Turun klassillinen lukio Turussa 29. toukokuuta 2024. LEHTIKUVA / LAURA UKKONEN
Turun klassillinen lukio Turussa 29. toukokuuta 2024. LEHTIKUVA / LAURA UKKONEN

Kela on ottanut käyttöön uuden säännön, jonka mukaan lukiolaiset ovat erityisasemassa toimeentulotukea hakiessa. Asiasta kertoo Yle.

Kyse on Kelan henkilöstölle jaetusta sisäisestä ohjeistuksesta. Sen avulla Kela päättää siitä, kuka saa toimeentulotukea.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Perustoimeentulotukea haetaan Kelalta siinä vaiheessa, kun muut sosiaalituet eivät riitä välttämättömiin arjen menoihin. 18 vuotta täyttäneiden opiskelijoiden pitää lähtökohtaisesti hakea ensin opintolainaa ennen kuin toimeentulotukea on mahdollista saada.

Käytäntö koskee esimerkiksi ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevia. Samassa tilanteessa oleva lukiolainen voi saada toimeentulotukea, vaikkei olisi hakenut opintolainaa. Poikkeustilanteisiin liittyy etuuskäsittelijän omaa tapauskohtaista harkintaa.

Ohje on tarkoitettu Kelan sisäiseen käyttöön, mutta se on julkinen. Uusi linjaus astui voimaan jo vuonna 2022, mutta Kela ei ole erikseen tiedottanut siitä.

Kelan etuuspäällikön Marja-Leena Valkosen mukaan Kela muutti ohjeistusta, koska lukio-opinnot eivät tuo toimeentulon turvaavaa ammattipätevyyttä. Ohjeistus perustuu Valkosen mukaan sosiaali- ja terveysministeriön oppaaseen vuodelta 2013 ja korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuun vuodelta 2007.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Ylen haastatteleman sosiaali- ja terveysministeriön (STM) erityisasiantuntijan Ritva Liukosen mukaan STM ei kuitenkaan ole antanut hallinnollista ohjausta Kelalle asiasta.

Hänen mukaansa toisen asteen opiskelijoiden tilanne on kuitenkin muuttunut niin merkittävästi vuoden 2013 jälkeen, että oppaan tulkintaa olisi syytä tarkastella uudelleen. Esimerkiksi oppivelvollisuus on nykyään voimassa 18-vuotiaaksi asti.

– Kaikkien nuorten pitäisi olla jossain koulutuksessa 18-vuotiaaksi asti. Onko reilua, että lukio-opinnoissa olevalla ei ole velvollisuutta nostaa lainaa, mutta ammattiopinnoissa olevalla olisi? Tämä on se iso kysymys, mistä olisi hyvä pohtia ja katsoa, tulisiko sitä kohtaa tarkentaa lainsäädännössä, Liukonen sanoo.

Ministeri kertoi keinoista, joilla korkeakouluun pääsyä helpotetaan.
Mainos