Taksiliikennelupien kokonaismäärä on kasvanut entisestä noin 9[nbsp]500 luvasta noin 12[nbsp]000 lupaan taksiuudistuksen jälkeen. Kasvu ei kuitenkaan Ylen mukaan ole ollut tasaista. Lupien määrä on kasvanut rajusti kaupungeissa. Haja-asutusalueilla on taas nähtävissä hidasta hiipumista.
Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla lupien määrä on kasvanut kesäkuun lopusta lähes 1[nbsp]300:lla.
– Helsinki, Espoo ja Vantaa ovat prosentuaalisesti suurin lisäyksen kohde. Tämä menee markkinatalouden lakien mukaan: missä asiakkaita eniten on, sinne yrityksiäkin syntyy, Trafin johtava asiantuntija Pasi Hautalahti sanoo.
Trafille tulleiden liikennöitsijöiden lopettamisilmoitusten kerrotaan osuvan usein pienemmille paikkakunnille. Lupien määrä on vähentynyt kaikkiaan 15 kunnassa. Usein muutokset ovat kuitenkin olleet pieniä ja kyse on ollut vain parin toimijan lopettamisesta.
Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner totesi viikonloppuna Lännen Medialle, että taksinkuljettajista on tällä hetkellä huutava pula, vaikka luvan saamista onkin helpotettu. Bernerin mukaan uusia kuljettajia tarvitaan satoja.