Yle: Joe Bidenin varaehdokkaaksi odotetaan mustaa naista

Demokraattiehdokkaan uumoillaan tähtäävän Valkoiseen taloon vain kaudeksi.

Demokraattien Joe Bidenin odotetaan Ylen mukaan päätyvän varapresidenttiehdokkaansa valinnassa mustaan naiseen.

Biden ilmoittaa viimeistään elokuun alkupuolella, kuka on hänen varapresidenttiehdokkaansa marraskuun vaalissa.

Eniten esillä on Ylen mukaan ollut neljä nimeä: Entinen Yhdysvaltain YK-suurlähettiläs ja Barack Obaman turvallisuusneuvontaja Susan Rice, senaattori Kamala Harris, kongressiedustaja Val Demings ja Atlantan pormestari Keisha Lance Bottoms.

Demokraattipuolueen strategi Reta Jo Lewis kertoo Ylelle, että Biden todellisuudessa harkitsee 8–10 ehdokkaan välillä. Lewis ei ihmettelisi, vaikka esimerkiksi senaattori Elizabeth Warren ja kuvernööri Gretchen Whitmer olisivat vielä mukana kuvioissa.

Vain se tiedetään jo varmasti, että varapresidenttiehdokas on nainen. Lisäksi Bidenin odotetaan päätyvän valinnassaan mustaan naiseen. Hän on puheissaan vihjannut siitä.

– Jos Biden voittaa marraskuussa, naisen valinnalla varapresidentiksi ylitetään suuri este Yhdysvaltain politiikassa. Naisia on puolet kaikista äänestäjistä, mutta nainen ei ole aiemmin päässyt niin korkeaan virkaan, Lewis muistuttaa.

Bidenin uumoillaan Ylen mukaan tähtäävän Valkoiseen taloon vain yhdeksi kaudeksi. Huhut johtuvat ennen kaikkea Bidenin iästä. Hän on 78-vuotias. Biden ei itse ole vahvistanut, mutta ei myöskään kiistänyt huhuja.

– En ymmärrä, miksi Bidenia leimataan vain yhden kauden johtajaksi. Hän on asettunut ehdolle Yhdysvaltain presidentiksi, ja se on meille tällä hetkellä pääasia. Teemme demokraattipuolueessa kaikkemme, jotta hänet valitaan, Lewis kuittaa.

Mainos