Alaikäisten alkoholinkäyttö on vähentynyt merkittävästi parissakymmenessä vuodessa, uutisoi Yle.
Asia käy ilmi euroopanlaajuisesti koululaisten alkoholin ja muiden päihteiden käyttöä tutkineen ryhmän Espadin tuloksista.
– 1990-luvun lopussa oli varsin tavallista, että nuoret joivat itsensä humalaan, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen dosentti ja erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo Ylelle.
Vielä vuonna 2007 puolet 15–16-vuotiaista nuorista oli ainakin joskus juonut itsensä humalaan. Vuonna 2015 osuus oli pudonnut kolmannekseen.
Kokonaan raittiiden nuorten osuus on sen sijaan noussut. Kaksikymmentä vuotta sitten nuorista täysin raittiita oli vain joka kymmenes. Nyt raittiiksi itsensä ilmoittaa 26 prosenttia.
Raitasalon mukaan kiristynyt valvonta ja aikuisten entistä kireämpi suhtautuminen alkoholin välitykseen näkyy tutkimustuloksissa.
– Yksi syy [vähemmälle alkoholin käytölle] on se, että alkoholiin käsiksi pääseminen on muuttunut vaikeammaksi, Raitasalo sanoo.
Raitistumisesta on kiittäminen myös sosiaalista mediaa.
– Nuorten mielestä itsestään hyvän kuvan antaminen on tärkeää, Raitasalo sanoo.