Yle: Jari Myllykoski haastaa Paavo Arhinmäen vasemmistoliiton puheenjohtajakisassa

Vasemmistoliiton Satakunnan piirijärjestö asettui tukemaan Jari Myllkoskea puolueen puheenjohtajaksi, kertoo Yle.

Piirikokous esitti toiseksi ehdokkaaksi nykyistä puheenjohtajaa Paavo Arhinmäkeä. Kahdessa edellisessä puoluekokouksessa puheenjohtajasta ei ole äänestetty, sillä Arhinmäelle ei ole ilmaantunut haastajaa. Nyt puheenjohtajuudesta on aukeamassa kisa.

Keväällä puolueessa käynnistetään neuvoa antava äänestys puheenjohtajasta.

Arhinmäki on johtanut puoluetta vuodesta 2009 lähtien. Arhinmäen haastaja Jari Myllykoski on toisen kauden kansanedustaja Nakkilasta. Hän on toiminut aiemmin muun muassa Metalliliiton työehtosihteerinä.

Mainos