Suomen ja Yhdysvaltain tekemän jäänmurtajasopimuksen kokonaisarvo on vielä suurempi kuin esillä ollut neljän jäänmurtajan rakentaminen, elinkeinoministeri Sakari Puisto (ps.) kertoo Ylelle.
Hänen mukaansa neljä jäänmurtajaa tehdään Suomessa valmiiksi saakka. Niiden arvo tulee olemaan noin kaksi miljardia euroa. Suomen laivanrakennuksen kokonaispotti ei kuitenkaan rajoitu siihen, sillä sopimukseen kuuluvat seitsemän muuta jäänmurtajaa tullaan rakentamaan yhteistyössä suomalaisten ja yhdysvaltalaisten laivanrakentajien kesken.
Puiston mukaan tämä yhteistyö tulee hyödyttämään suomalaista jäänmurtaja-alaa myös muiden uusien tilausten muodossa.
Jäänmurtajien rakentamisella on myös valtava työllisyysvaikutus.
– Neljän jäänmurtajan tilaus tarkoittaa toteutuessaan, että suomalaisten telakoiden tilanne on ennen näkemättömän hyvä. Tilaukset tuovat telakoiden toimintaa kauan kaivattua jatkuvuutta ja edesauttavat niiden tuotannon tehokkuuden parantamista, työ- ja elinkeinoministeriön alivaltiosihteeri Petri Peltonen sanoo Helsingin Sanomille.





