Verkkouutiset

Esteaitaa ja piikkilankaa sen päällä Suomen ja Venäjän rajavyöhykkeellä Imatralla. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Yle: Itärajan aita voi nopeutua merkittävästi

Itärajalle on tarkoitus valmistua 200 kilometriä esteaitaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Itärajan aidan rakentaminen voi nopeutua puolella vuodella, mikäli se saa rahoitusta tänä vuonna 74 miljoonaa euroa. Asiasta uutisoi Yle.

Hallitus on esittänyt lisätalousarviossa eduskunnalle aidan rakentamiselle lisärahoitusta. Rajavartiolaitoksen esteaidan hankepäällikkö Erkki Matilaisen mukaan lisärahoitus olisi merkittävä projektin etenemisen kannalta.

– Kykenemme esimerkiksi aikaistamaan hankintoja sekä niputtamaan urakoita järkevimmiksi alueellisiksi kokonaisuuksiksi, Matilainen kertoi Ylelle.

Aitaa on suunnitteilla yhteensä noin 200 kilometrin pituudelle. Koko suunniteltu aita on tarkoitus olla valmis vuonna 2026.

Tavoitteena on estää laittomat rajanylitykset sekä hidastaa ja ohjata liikennettä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)