Kuntatalous on Kuntaliiton sosiaali- ja terveysasioiden johtaja Tarja Myllärisen mukaan ennätyksellisen huonossa hapessa. Hänen mukaansa kunnat myyvät työterveysyhtiöitään pois rahapulan vuoksi. Asiasta kertoo Ylen uutiset.
Toisena tärkeänä syynä pidetään kesken olevaa sote- ja maakuntauudistusta. Toteutuessaan uudistus vähentäisi kuntien tehtäviä ja velvollisuuksia, jolloin työterveysyhtiöiden omistamista ei pidetä enää strategisesti tärkeänä.
Työterveys on keskittymässä yhä vahemmin yksityisille terveyskonserneille. Vuonna 2018 yli 70 prosenttia työterveyden henkilöasiakkaista hoidettiin yksityisillä lääkäriasemilla, kun vuonna 2015 vastaava osuus oli 58 prosenttia.
Työterveyshuollon toiminta keskittyy yhä vahvemmin kahdelle terveyskonsernille, Mehiläiselle ja Terveystalolle.
Työterveyslaitoksen ylilääkäri Timo Leinon mukaan asema on hallitseva, kun potentiaalisia asiakkaita yhtiöillä on 1,9 miljoonaa.
Leinon mukaan keskittyminen ei tarkoita automaattisesti huonoa asiaa. Yritykset ovat tuoneet työterveyden nykypäivään muun muassa panostuksilla digiratkaisuihin. Työterveyttä ohjaa myös lainsäädäntö.
Myllärisen mukaan pelkona on myyjän markkinat ja hintojen nousu, mikäli on vain yksi vahva kilpailija.