Verkkouutiset

Yle: Arpajaislain uudistukset pelottavat järjestöjä

Osa järjestöistä pelkää joutuvansa lakkauttamaan toimintansa rahoituksen puutteen takia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kymmenet Veikkauksen tuotoista rahoitusta saavat järjestöt pelkäävät hallituksen kaavaileman arpajaislain uudistuksen vähentävän heidän saamiensa tukiensa määrää merkittävästi. Uudistuksessa Veikkauksen tarjoamiin raha-automaattipeleihin aiotaan ottaa käyttöön pakollinen tunnistautuminen ennen jokaista pelikertaa, jotta satunnaispelaamista saataisi vähennettyä.

Ylen mukaan järjestöjä hiertää 30-sivuisessa lakiluonnoksessa se, että tukien putoamiseen viitataan luonnoksessa vain yhdellä virkkeellä

Veikkaus on arvioinut, että muutokset tunnistautumisessa vähentäisivät esimerkiksi kulttuuriin ja nuorisotyöhön kanavoituvaa rahoitusta 55-145 miljoonalla eurolla. Osa järjestöistä leikkausten johtavan pahimmillaan jopa toimintansa lakkauttamiseen.

– Esityksessä on huomioitu varsin pintapuolisesti vaikutukset järjestöjen asemaan ja rahoitukseen, sanoo sosiaali- ja terveysjärjestöjen kattojärjestö SOSTE.

– Liikunnan ja urheilun osalta tämä tarkoittaisi noin 8–23 miljoonan euron leikkauksia nykyisestä 154 miljoonan euron rahoituksesta, kirjoittaa Suomen Olympiakomitea.

Järjestöjä huolettaa Veikkauksen tukien vähenemisen lisäksi hallituksen leikkaukset kulttuurin ja sivistyksen rahoituksesta.

Museoliiton mukaan Juha Sipilän (kesk.) hallituksen aikana museoiden valtionosuusrahoitus on laskenut 12 prosenttia. Suomen Sinfoniaorkesteri taas toteaa orkesterien valtionosuusrahoituksen laskeneen 10 prosenttia samalla kun rahoituksen painopistettä on siirretty budjettirahoituksesta veikkausvoittovaroihin.

Sisäministeriön valmistelemasta lakiluonnoksesta jätettiin yhteensä 58 lausuntoa, joista runsaat 30 oli järjestöjen lähettämiä luonnokseen kriittisesti suhtautuvia lausuntoja. Kriittisyydestään huolimatta järjestöt kannattavat pelihaittojen vähentämistä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)