Yle aloittaa Suomi on venäläinen -tv-sarjan

TV1:n sarjassa "pureudutaan Suomen ja Venäjän välisiin historiallisiin ja kulttuurisiin siteisiin".

Yleisradion Suomi on venäläinen -tv-sarjan ensimmäinen osa esitetään TV1:llä sunnuntai-iltana.

”Tiesitkö, että lähes kaikissa historiamme sodissa aloittajana ei ole ollut Venäjä? Tai että ilman Venäjään liittämistä Suomesta ei todennäköisesti olisi tullut itsenäistä? Onko suomalainen sauna itse asiassa venäläinen? Onko tämän päivän Suomessa ryssävihaa? Sarjassa tutkitaan myös sitä, minne yhteiset juuret ulottuvat ja kuinka ne nykyään Suomessa nousevat esiin”, Ylen sivuilla kerrotaan ohjelmasta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Sarjassa on kymmenen puolen tunnin pituista osaa. Niiden asiantuntijoiksi kerrotaan muun muassa historioitsijat Markku Kuisma ja Timo Vihavainen sekä näyttelijä Ville Haapasalo.

Ylen nettisivuilla on ohjelmaan liittyvä Kuinka venäläinen olet? -testi.

Ylen tilaaja Ari Ylä-Anttilan mukaan sarja ”ei ole tarkoitettu millään tavalla tämän päivän poliittiseen keskusteluun”.

Kaksi vuotta sitten Yle esitti vastaavan Suomi on ruotsalainen -sarjan.

”Jos olisimme lopettaneet ohjelman teon tai jättäneet sen esittämättä sillä perusteella, että tässä ajassa sen otsikkoa käytetään väärin ja se tulkitaan jollakin tavalla itäisen naapurimme liehittelyksi, olisi se antanut väärän ja vakavan viestin: me emme kykene emmekö uskalla itse määrätä keskustelun aiheitamme ja että itsesensuuri iski”, Ylä-Anttila perustelee uutta tv-sarjaa.

Mainos