Yle kertoo Atte Kohtaniemen, 22, Kouvolan Jaalassa omistamasta entisestä SEO-huoltoasemasta valtatiellä 46.
Kohtaniemi osti pienen huoltoaseman päästyään armeijasta. Päätyönään hän ajaa polttoainerekkaa; huoltamo on sivuprojekti.
Huoltoasemalle elvytetään oheispalveluja. Tilaremontin jälkeen kahvilassa aloitti uusi yrittäjä viime viikolla, jota ennen kahvila oli ollut kiinni syksystä saakka.
Tiloja on vuokrannut suoramyyntipisteeksi myös Nina Pusa, joka tekee omien lehmiensä maidosta juustoa ja jäätelöä.
Huoltamon korjaamo on ollut tyhjillään viitisen vuotta. Nyt sinne on tulossa nostureita, jarrurullat ja huoltoasematarvikkeita.
Jaalassa lopetti muutama vuosi sitten K-kauppa ja lähipäivinä poistuu ainoa pankkiautomaatti. Tulevaisuus ei kuitenkaan pelota Kohtaniemeä.
”Vähän se tietysti arveluttaa, mutta ihmiset liikkuvat kuitenkin paljon. Ei tämä kuitenkaan varmaan mikään kymmenien vuosien projekti ole. Tähän saakka on mennyt odotusten mukaan”, hän toteaa Ylelle.