Viikonloppuna tehtiin periaateratkaisu siitä, miten sote-uudistus tehdään. Asiaa on vatvottu vuosikausia ja nyt siinä päästiin eteenpäin.
– Sote-sovun kantavana ajatuksen on se, että niin kutsuttu monituottajamalli säilyy ja asiakkaan valinnanvapautta lisätään. Tämä on hyvä uutinen kaikille, koska nyt yksityiselle lääkärille voi mennä tuloista riippumatta. Tasa-arvo lisääntyy, sillä yksityishoito ei jatkossa ole vain varakkaiden hupia, vaan yhteiskunnan tuella hoitoa yksityiseltä puolelta voi hakea jokainen, Etelä-Karjalan maakuntahallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Jukka Kopra (kok.) kirjoittaa blogissaan.
Palveluita voivat tuottaa jatkossa julkisten tuottajien ohella yksityiset toimijat sekä kolmas sektori.
– Sote-alue kilpailuttaa ja hyväksyy palveluntarjoajat joten täydellinen kilpailu ei toteudu. Valinnanmahdollisuuksien lisääminen kuitenkin lisää myös kilpailua ja se kirittää kaikkia palveluntuottajia parempaan suoritukseen. On hyvä, että myös julkisen palveluntuottajan kustannustasoa verrataan muihin toimijoihin.
– Vertailussa on jatkossa kuitenkin huomioitava se, etteivät yksityiset tai kolmannen sektorin toimijat halua tuottaa kaikkia palveluita, erityisesti niitä joissa kate on huono tai jotka eivät kuulu tuottajan toimita-ajatukseen. Tällaisten palveluiden tuottaminen jää vääjäämättä julkisen sektorin kontolle.
Niin sanottu maakunnallinen itsehallinto jakautuu ratkaisun myötä 18 alueelle. Sote-alueita perustetaan 15. Laajan päivystyksen sairaaloita tulee olemaan 12.
– On syytä huomioida, ettei laajan päivystyksen kriteeristön ulkopuolelle jääviä sairaaloita kaikkia suinkaan lakkauteta. Niiden päivystystaso määritellään uudelleen ja todennäköisesti sitä lasketaan. Uskon, että halutessaan normaaleihin päiväkirurgisiin operaatioihin pääsee omalla lähialueella tuttuun paikkaan kuten nytkin.





