Tilastokeskuksen mukaan yksityisellä sektorilla säännöllisen työajan keskiansio oli viime vuonna 3 538 euroa kuukaudessa. Mediaaniansio oli 3 135 euroa.
Eniten palkansaajia oli 2 500 eurosta 2 600 euroon ansaitsevien palkkatasolla.
Keskiarvopalkkaa vähemmän ansaitsee noin 60 prosenttia palkansaajista, ja palkkajakauman huippu on noin 2 500 euron ansioissa.
Tilaston palkkatiedot ovat pääosin loppuvuoden 2014 tietoja.
Yksityisen sektorin kuukausipalkkaisista palkansaajista asiantuntijoita oli 30 prosenttia, erityisasiantuntijoita 25 prosenttia sekä palvelu- ja myyntityöntekijöitä 19 prosenttia.
Säännöllisen työajan ansioiden vaihtelu on suurinta johtajien ja erityisasiantuntijoiden ammattiluokissa.
Palkansaajien keskiansiot olivat suurimmat 40–44-vuotiailla, joilla ne olivat 3 860 euroa.
Miesten ja naisten keskiansiot ovat nuorimmissa ikäryhmissä lähes tasoissa, mutta 25–29-vuotiaista lähtien miesten ansiot nousevat selvästi nopeammin kuin naisten ansiot.
Tilastokeskus arvelee, että naisten hitaampi ansiokehitys voi osittain johtua perhevapaista, joiden takia naisten työkokemus kertyy miehiä hitaammin.
Ylemmän korkeakouluasteen tutkinnon suorittaneiden mediaaniansio oli 4 269 euroa eli 36 prosenttia suurempi kuin koko yksityisen sektorin mediaaniansio.
Pelkän perusasteen koulutuksen suorittaneilla mediaaniansio oli 2 592 euroa, joka oli 17 prosenttia vähemmän kuin koko yksityisen sektorin mediaaniansio.