Yksinyrittäjä laajentaa yritystoimintaansa verkostoitumalla – näin paikataan työllistämisen riskiä

Suomen yli 170 000 yksinyrittäjästä valtaosa haluaa laajentaa yritystoimintaansa, usein tekemällä töitä muiden yrittäjien kanssa. Näin paikataan työllistämisen riskiä ja kalleutta.

Tieto ilmenee Suomen Yrittäjien Yksinyrittäjäkyselystä, johon vastasi lähes 2300 yksinyrittäjää eri puolilta Suomea.

Yhteistyö muiden yrittäjien kanssa erilaisten verkostojen kautta on luontainen kasvuväylä yksin yrittäville.

– Verkostomainen yhteistyö on usein turvallisempi ratkaisu kuin työntekijöiden palkkaaminen, sillä työllistäminen on riski ja kallista etenkin kaikkein pienimmille yrityksille. Kasvua haetaan luonnollisesti myös etsimällä uusia asiakkaita ja markkinoita, ekonomisti Petri Malinen Suomen Yrittäjistä kertoo.

Suomessa on yli 260 000 yritystä, joista yli 170 000 on yhden hengen yrityksiä. Niiden määrä on kasvanut viimeksi kuluneen 10 vuoden aikana noin 45 000:lla, kun samaan aikaan työnantajayritysten määrä on kasvanut 3000:lla. Yritysmäärän kasvu on siis pääasiassa yksinyrittäjien varassa.

Sairastuminen katkaisee yritystoiminnan

Sairastuminen vaarantaa yksinyrittäjyyden, sillä se katkaisee monissa tapauksissa yritystoiminnan ainakin väliaikaisesti. Yksinyrittäjän onkin usein pakko mennä sairaana töihin: lähes 70 prosenttia kyselyyn vastanneista kertoi työskennelleensä viimeisen vuoden aikana sairaana ja joka neljäs vähintään viikon vuodessa.

Poimintoja videosisällöistämme

– Vain viidenneksellä vastaajista on tiedossa sijainen – yleisimmin perheenjäsen tai toinen yrittäjä, Malinen kertoo.

Yrittäjät ovat aktiivisen markkinoinnin kohteena. He kohtaavat usein myös häiritsevää tai harhaanjohtavaa markkinointia. Yli 80 prosenttia vastaajista on kokenut häiritsevää tai harhaanjohtavaa markkinointia kuluvana vuonna, joka kymmenes peräti joka viikko.

Yksin yrittäminen on varsin pysyvä, päätoiminen elinkeino. Vastaajista lähes 90 prosenttia on päätoimisia yrittäjiä. Lähes puolet vastaajista oli kuitenkin yrittäjäuransa aikana myös työllistänyt.

– Sivutoimisuus on pysyvä tapa hankkia lisätuloja palkan tai eläkkeen lisäksi, ei kovin yleinen reitti päätoimiseen yrittäjyyteen, Petri Malinen kertoo.

Malisen mukaan selkein syy siihen, että yrittäjä toimii yksin on yksinkertaisesti se, että työtä ei riitä useammalle.

Suomen Yrittäjät toteutti Yksinyrittäjäkyselyn nyt toisen kerran. Edellinen kysely tehtiin kolme vuotta sitten.

Mainos