Yksinäisyys on noussut yhteiskunnalliseen keskusteluun. Yksinäisyyden kokemuksen vahingollisuudesta on saatu uutta tutkimustietoa. Parhaillaan käynnissä oleva tutkimus vapaaehtoisten antaman tuen vaikutuksista lapsiperheille antaa lupaavia tuloksia.
HelsinkiMission kansalaistoiminnan johtajan Henrietta Grönlundin mukaan Suomessa on vasta alettu ymmärtää yksinäisyyden vakavat ja todella moninaiset vaikutukset sekä henkiseen että fyysiseen terveyteen ja hyvinvointiin.
− Yksinäisyys aiheuttaa vakavaa inhimillistä kärsimystä, mutta myös laajoja kustannuksia yhteiskunnalle moninaisten hyvinvointia ja terveyttä heikentävien mekanismiensa kautta, Grönlund huomauttaa.
Yksinäisyyttä yhteiskunnallisena haasteena on tuonut esiin Yksinäisyystutkijoiden verkosto, jossa myös Grönlund on mukana.
Lasten ja nuorten yksinäisyyttä Suomessa tutkinut Niina Junttila on tutkimuksissaan todennut, että yksinäisten vanhempien lapset ovat muita todennäköisemmin yksinäisiä. Mitä yksinäisempiä vanhemmat – sekä äidit että isät – kokivat tutkimuksessa olevansa lapsen odotusaikana, sitä heikommiksi he arvioivat kykynsä toimia vanhempina lapsen synnyttyä.
Raskausaikana koettu yksinäisyys vaikutti myös lapsen käyttäytymiseen myöhemmin.
Yksinäiset vanhemmat ovat hyvin usein olleet yksinäisiä jo lapsena tai nuorena. Yläkouluikäisillä nuorilla yksinäisyys ennustaa muun muassa sosiaalista ahdistuneisuutta, pelkoa ja masennusta.
Yksinäisyyden periytyminen voidaan kuitenkin katkaista. Helsingissä tukea tarvitsevilla perheillä on neuvoloiden ja muiden julkisten perhepalvelujen kautta mahdollista saada tuekseen HelsinkiMission vapaaehtoinen äiti- tai isämentori, joka tukee perhettä.
Mentorimallia tutkitaan parhaillaan HelsinkiMission toimesta. Tutkimuksen alustavat tulokset ovat vakuuttavia. Perheet kokevat, että mentorin saaminen on muun muassa vähentänyt heidän yksinäisyyttään, turvattomuuttaan ja avuttomuuttaan. Suhde vapaaehtoisen mentorin kanssa on tuonut kokemuksen tasaveroisuudesta, kuulluksi tulemisesta ja välittämisestä.
Henrietta Grönlundin mielestä perheiden yksinäisyyteen voi vapaaehtoistoiminnan lisäksi jokainen meistä vaikuttaa myös osana arkea.
− Voimme toimia vastavuoroisemmin ja lisätä sosiaalisia kontakteja suurin ja pienin teoin. Voimme tarjota lastenhoitoapua tuttavaperheelle tai kutsua naapurit kahville tai kävelylle. Voimme pyrkiä puuttumaan, jos lapsen luokkakaveri on aina välitunnit yksin.