Kokoomuksen kansanedustaja, eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Sanna Lauslahti ei ymmärrä, kuinka potilailta ja lääkäreiltä saatetaan edellyttää esimerkiksi joka vuosi uudelleen monisivuista todistusta pysyvästä sairaudesta. Myös Lääkäriliitto on vaatinut vähentämään turhia lääkärintodistuksia.
– Kärjistetysti sanottuna vuosittain pitää osoittaa, että amputoitu jalka ei ole kasvanut uudelleen, Sanna Lauslahti puuskahtaa tiedotteessaan.
Kansanedustajan mielestä tällä hetkellä jokaiselle julkisen sektorin toimijalle pitää toimittaa ikioma lomake ja erillinen lääkärintodistus.
Esimerkiksi vaikeasti vammautuneen lapsen vanhemmat toimittavat erillisen lausunnon vapaa-ajan kuljetuksiin ja vammaistukea varten. Sama lääkärinlausunto ei myöskään kelpaa omaishoidon tuen saantiin, vaan kaupunki tekee erillisen tarkastuksen.
Julkisen sektorin toimijoille toimitetuissa hakemuksissa todistetaan kerta toisensa jälkeen lapsen vaikea vammaisuus. Sanna Lauslahden mukaan yhden lomakkeen ja todistuksen pitää jatkossa riittää kaikille toimijoille.
– Lääkäreiden on saatava tehdä ydintehtäväänsä ja kansalaisten lomakeähkyä on helpotettava. Pykälien ja suositusten tulee mahdollistaa, ei estää järkevää toimintaa.
Hänen mukaansa on tarpeetonta odottaa uutta eduskuntaa, vaan virkamiehet voivat aloittaa valmistelun turhien lääkärintodistusten karsimiseksi saman tien.