Sauli Niinistöstä ja hänen valtavan kovasta kannatuksesta on sanottu lähes kaikki, mutta toistan kuitenkin: hän on tehnyt vaaliennätyksiä useasti eduskuntavaaleissa ja eri vaalipiireissä sekä nyt presidentinvaalien ykköskierroksella.
Niinistöä on verrattu Mauno Koivistoon, koko kansan Manuun, joka oli ilmiö. Vuonna 1988 istuva presidentti Mauno Koivisto oli ylivoimainen, mutta ei ylittänyt vaalin ensimmäisellä kierroksella 50 prosentin kannatusta. Hän joutui mittauttamaan kannatuksensa vielä eduskunnassa, kun valitsijamiehet tekivät lopullisen valinnan. Tuolloin siis äänestettiin sekä suoraan presidenttiä että valitsijamiestä.
Kun verrataan Niinistön kannatusta muihin aiemmin valittuihin presidentteihin suoran kansanvaalin ensimmäisellä kierroksella, hänen vaalituloksensa osoittautuu tyrmääväksi. Martti Ahtisaari ja Tarja Halonen olivat oman aikansa ilmiöitä, mutta Niinistö meni nyt omille luvuilleen.
Niinistön kykyyn hoitaa Suomen asioita parhaalla mahdollisella tavalla uskotaan. Turbulentti aikakin saattaa sataa istuvan presidentin laariin, mutta toisaalta näinä aikoina osaamaton poliitikko tekee myös virheitä. Niinistö ei niitä kansan näkemyksen mukaan ole tehnyt.
Keskusta ja SDP hokevat, ettei vaaleista voi tehdä mitään johtopäätöksiä suhteessa puolueiden kannatuksiin. Mietinnän paikka lienee kuitenkin kolme vuosikymmentä presidentinvirkaa hallussa pitäneellä SDP:llä, jonka ehdokas ylsi nyt reilun kolmeen prosentin kannatukseen.
Ensimmäisen kauden kansanedustaja Laura Huhtasaari sai yli tuplasti enemmän ääniä kuin Tuula Haatainen. Matti Vanhanenkin ylsi korkeampaan kannatukseen kuin Haatainen, vaikka Paavo Väyrynen vei Vanhaselta ääniä. SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne sanoo nyt odottavansa puoluegallupia, kun häneltä kysyttiin vaisusta presidentinvaalista. Ehkä sieltä jotain helpotusta tuleekin, mutta eri asia on, miten kauan se kestää.
Torstaina eduskunta kokoontuu kaksivaiheisen kansanvaalin aikakaudella ensimmäistä kertaa jo ennen valtiopäivien avajaisia presidentin virkaanastujaisiin. Eduskunnassa kuhistaan samalla toisenkin asian takia: eduskunta kokoontuu viikon päästä maanantaina valitsemaan itselleen puhemiestä.
Eduskuntaryhmien puheenjohtajat ovat sopineet, että paikka kuuluu kokoomukselle PS:n hajoamisen jälkeen. Kokoomuksen asema siis vahvistuu. Jo aiemmin varapääministerin paikka siirtyi Petteri Orpolle ulkoministeri Timo Soinilta.
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo on kohtuullisen kiharan tehtävän edessä: miten saada kestävä ratkaisu tilanteessa, jossa polarisoituminen on julkisuudessa tapahtunut historian pitkäaikaisimman kansanedustajan, asiat vahvasti osaavan Ilkka Kanervan ja napakan sekä kielitaitoisen suuren valiokunnan puheenjohtajan Anne-Mari Virolaisen kesken. On myös puhuttu, että varapuhemies Arto Satonen voisi olla kompromissiratkaisu. Ben Zyskowicz ei virkaa halua.
Esiin on myös nostettu pitkäaikainen ministeri ja entinen varapuhemies Paula Risikko, jonka kannatus on kovaa etenkin maakunnissa. Hänen osakkeensa ovat olleet kokoomusryhmässä nousussa. Hän harkitsee ehdokkuutta.
Kun asiat monimutkaistuvat, pöydälle nostetaan useita vaihtoehtoja. On selvää, että Orpo lähipiireineen on pohtinut monia vaihtoehtoja – sellaisiakin, joista emme ole lukeneet lehdistä. Selvää lienee sekin, että Orpo pohtii asiaa erityisesti siitä näkökulmasta, miten puhemiesvalinta tukee mielikuvaa kokoomuksesta ja puolueen menestystä seuraavissa vaaleissa. Eikä vähätellä sovi sitäkään, että henkilövalinnat johtavat toisiin valintoihin. Intressejä on monia; niin valinnan tekijöillä kuin liepeillä olevilla. Laaja ministerikierrätys ei juuri nyt näytä kovin todennäköiseltä.
Orpolla ei ole pulaa ehdokkaista. Hyvällä ehdokkaalla hän lieventää pettyvien protestia. Ryhmä seisoo puheenjohtajan takana.