YK-verkosto antoi tunnustuksen Sauli Niinistölle

Kansalaisjärjestö kehuu presidenttiä tasa-arvon edistämisestä.

Suomen YK-liiton YK:n ystävät -verkosto on myöntänyt tasavallan presidentti Sauli Niinistölle YK:n ystävä -kunniamaininnan. Palkinto myönnetään henkilölle, joka edistää YK:n tunnettavuutta Suomessa ja toimii aktiivisesti Suomen puolesta YK:ssa.

– Tänä päivänä tarvitaan entistä enemmän luottamuksen rakentajia ja monenkeskisen yhteistyön puolustajia, ja Niinistö on tehnyt merkittävää työtä tässä suhteessa, YK-verkosto perustelee.

Verkosto toteaa myös, että Niinistö on edistänyt tasa-arvoa ja kestävää kehitystä omilla aloitteillaan. Niinistö on lisäksi kantanut huolta nuorten syrjäytymisestä ja kannustanut nuoria toimimaan yhteiskunnallisina vaikuttajina.

YK-verkosto listaa myös muita Niinistön ansioita: Niinistö on toiminut tasa-arvoa edistävän HeForShe-kampanjan Impact Champion -lähettiläänä vuodesta 2015 lähtien sekä herättänyt keskustelua kansainvälisen sääntöpohjaisen järjestelmän tulevaisuudesta. Hän on myös vahvistanut presidenttikaudellaan Suomen roolia vuoropuhelun ja luottamuksellisten suhteiden edistäjänä.

YK:n ystävät on kansalaisjärjestö, jonka tavoitteena on lisätä suomalaisten YK-osaamista ja tehdä tunnetuksi Suomen YK-politiikkaa. Järjestö ilmoittaa, että sen päämääränä on saavuttaa vahva YK ja kestävä tulevaisuus. YK:n ystävät -järjestön puheenjohtajana toimii oikeushammaslääkäri Helena Ranta.

 

Kirjoittaja on yhdeksäsluokkalainen TET-harjoittelija Viikin Normaalikoulusta Helsingistä.

Mainos