Yhtiön nimi oli ISIS. Nimi kannatti vaihtaa, nyt Google on ostamassa yhtiön

Google aikoo ostaa Softcardin, aiemmin ISIS-nimellä tunnetun mobiilimaksuyhtiön, kertoo The Register.

Mobiilimaksuyhtiö Softcard oli alun perin nimeltään ISIS. Yhtiö perustettiin vuonna 2010 yhteishankkeena yhdysvaltalaisten mobiiliverkko-operaattorien AT&T:n, T-Mobilen ja Verizonen kanssa. Muutaman vuoden suunnittelun ja pilottiohjelmien jälkeen yhtiö levisi maanlaajuiseksi vuonna 2013.

Vuonna 2014 ISIS muutti nimensä Softcardiksi välttääkseen yhdistämistä terroristijärjestö Isikseen. Yhtiön mukaan sillä ei ollut ”minkäänlaista halua tulla yhdistetyksi ryhmään, jonka nimestä on tullut synonyymi väkivallalle”.

Uusi nimi ei kuitenkaan auttanut Softcardin todellisen ongelman suhteen: se ei pärjännyt kilpailussa vakiintuneemmille mobiilimaksuyhtiöille, kuten Google Walletille, PayPalille ja Apple Paylle.

Aikaisemmin tällä viikolla Softcard ilmoitti, että se aikoo järjestäytyä uudelleen ja muun muassa vähentää 60 työpaikkaa. Huhut kertovat, että Softcardin perustajista kolme aikoo vetäytyä liiketoiminnasta.

Softcardin lausunnon mukaan uudelleenjärjestäytyminen pitää sisällään yhtiön järjestelmän yksinkertaistamista ja kaikkien toimenpiteiden keskittämistä sen Dallasin Ja New Yorkin toimistoihin. Tämä tarkoittaa useita irtisanomisia yhtiön sisällä.

Jos Google ostaa Softcardin, se luultavasti tarkoittaa brändin loppua, kun Googlella on mahdollisuus laajentaa itseään mobiilimaksukentällä ja haastaa paremmin Apple, jonka on onnistunut kohota mobiilimaksubisneksessä nopeasti ovelien liikesopimusten kautta.

Google on todennäköisesti hyvin kiinnostunut Softcardin 120 patentin portfoliosta, sekä sen nykyisistä yhtiökumppaneista.

Google ja Softcard eivät ole vielä kumpikaan kommentoineet huhuja yhdistymisestä.

Mainos