”Yhteisvastuu ongelmapankeista käy suomalaisten kukkarolle”

Finanssialan Keskusliitto FK on pettynyt yhteistä kriisinratkaisumekanismia koskevaan neuvotteluratkaisuun EU-puheenjohtajamaan, komission ja Euroopan parlamentin välillä.

Neuvotteluratkaisun mukaan yhteinen kriisinratkaisurahasto kerrytetään kahdeksassa vuodessa ja samalla pankkien välinen yhteisvastuu otetaan etupainotteisesti käyttöön.

– Rahaston nopeutettu ylösajo lisää pankkien kustannuksia lähivuosina. Lisäksi yhteisvastuun etupainotteinen käyttöönotto yhdessä rahaston varojen käyttökynnyksen madaltamisen kanssa lisää tuntuvasti riskiä siitä, että suomalaiset pankit ja niiden asiakkaat joutuvat osallistumaan muiden maiden pankkien nykyongelmien hoitamiseen, FK:n toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi toteaa.

FK on tukenut Ecofin-neuvoston viime joulukuussa tekemiä linjauksia, joiden mukaan yhteinen rahasto rakennettaisiin kymmenen vuoden aikana ja yhteisvastuuseen siirryttäisiin vähitellen tänä aikana.

FK:n mielestä tästä aikataulusta olisi täytynyt pitää kiinni.

– On nurinkurista, että pankkien kustannuksia entisestään kasvatetaan samaan aikaan, kun ollaan huolissaan yritysten rahoituksensaannista ja sen ehdoista, Kauppi sanoo.

Poimintoja videosisällöistämme

FK:n mielestä yhteisvastuun etupainotteinen käyttöönotto voi johtaa siihen, että pankkien nykyisiä ongelmia hoidetaan lähivuosina yhteisvastuullisesti euroalueella.

Kauppi muistuttaa, että Euroopan keskuspankki EKP:n johdolla tehtävä pankkien kattava arviointi koskee vain noin 130 pankkia.

– Arvioinnin ulkopuolelle jää useita tuhansia pienempiä luottolaitoksia, joiden taseiden kunnosta ja korjaustarpeesta ei ole käsitystä. Näiden korjaustarpeiden ilmeneminen voi viedä pitkän aikaa, minkä vuoksi vähittäinen siirtymä yhteisvastuuseen kymmenen vuoden aikana olisi ollut enemmän kuin tarpeen, Kauppi sanoo.

Kaupin mukaan saavutettu neuvotteluratkaisu myös helpottaa turvautumista yhteisiin varoihin pankkikriisejä ratkottaessa.

– Eri viranomaistahoilta on toistuvasti rummutettu, että sijoittajanvastuu on jatkossa pankkikriisien ensisijainen ja pääasiallinen rahoituslähde. Näyttää siltä, että tähän ei uskota ja että yhteistä rahastoa tarvitaan rahoituslähteenä jo heti rahaston perustamisesta lähtien, Kauppi toteaa.

Lue myös: Kriisipankkien hallitusta alasajamisesta sovittiin viime hetkellä

Mainos