”Yhteisöveroalen dynaamiset vaikutukset pahasti pakkasella”

Yhteisöveropäätöksen dynaamiset vaikutukset ovat negatiivisia. Yhteisöveron alennuksen vastineeksi yritysten piti palkata väkeä, ei irtisanoa, sanoo Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Antti Rinne (sd.).

Rinne paheksuu metsäyhtiö UPM:n tuoreita suunnitelmia yli sadan palkkahallinnon työtehtävän vähentämiseksi Suomesta.

Rinteen mukaan yritykset ovat osoittaneet väitteet Suomen hallituksen yhteisöveron alentamispäätöksen sinisilmäisyydestä todeksi ilmoittamalla jatkuvasti uusista irtisanomisista.

– Yhteisöveropäätöksen dynaamiset vaikutukset ovat negatiivisia. Yhteisöveron alennuksen vastineeksi yritysten piti palkata väkeä, ei irtisanoa, Rinne muistuttaa.

Hän sanoo veroalen olevan päätetyssä kokoluokassaan hallitukselta selvä arviointivirhe. Kehysriihen päätöksiä olisi mahdollista tarkastella uudelleen huomenna alkavassa budjettiriihessä.

– Viisas päättäjä korjaa virheensä, jos siihen tarjoutuu mahdollisuus. Seurauksena on suuri lovi valtiontalouteen, jota ollaan paikkaamassa sitten erilaisin tavallisiin kansalaisiin kohdistuvin heikennyksin.

Metsäyhtiö UPM ilmoitti tänään suunnittelevansa taloushallintonsa uudelleenjärjestelyä ja kirjanpidon perusliiketapahtumien käsittelyn ulkoistamista kesäkuun 2014 loppuun mennessä. Mikäli suunnitelma toteutuu, taloushallinnosta vähenee maksimissaan 180 henkilön työtehtävät, joista 110 Suomesta ja loput Kiinassa.

Alkuvuonna UPM on jo irtisanonut 260 henkilöä Suomesta.

Mainos