Työmarkkinoiden keskusjärjestöjen 12 tuntia kestäneet neuvottelut päättyivät maanantain vastaisena yönä kello yhden aikoihin.
SAK:n puheenjohtaja Lauri Lylyn mukaan monet asiat ovat kiikastaneet, kertoo Yle. Näitä asiota ovat Lylyn mukaan olleet muun muassa paikallinen sopiminen, itse kehikko, työmarkkinaratkaisu ja yksikkötyökustannuskysymykset.
Työmarkkinajohtajien mukaan yhteiskuntasopimus on nyt loppusuoralla. Järjestöt aikovat Ylen mukaan vielä maanantaiaamuna tarkastella joitakin laskelmia, ennen hallitusten kokoontumista aamuyhdeksältä.
STTK:n puheenjohtaja Antti Palolan mukaan järjestöt ovat ihan maaliviivoilla. Hän toivoi yöllä, että aamulla on esitettävänä neuvottelutulos, mutta hän muistutti, että sitä ei ole vielä laukussa.
Helsingin Sanomien tietojen mukaan sovun esteenä olleessa paikallisessa sopimisessa löydettiin sopu sen jälkeen, kun työnantajat antoivat periksi palkkojen ja työaikojen joustoissa.
Elinkeinoministeri Olli Rehnin (kesk) mukaan hallituksen talouspoliittinen johto kokoontuu maanantaina illalla arvioimaan neuvottelujen kokonaistulosta. Hän kertoi HS:lle, että hallitus suhtautuu neuvottelujen edistymiseen myönteisesti ja arvioi mahdollista neuvottelutulosta suomalaisen työn kilpailukyvyn korjaamiselle asettamiensa tavoitteiden valossa.