”Yhteiskunta ei voi asettaa erilaisia vaateita eri puolilla maata”

Yhteiskunta ei voi asettaa erilaisia vaateita eri puolilla maata tai erilaisella omistajataustalla toimiville palveluntuottajille, toteaa sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä.

Aluehallintovirastojen ja Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston työnjakoa ja yhteistyön kehittämistä pohtinut työryhmä haluaakin lisätä aluehallintovirastojen ja Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran päätöksenteon yhdenmukaisuutta.

Työryhmä luovutti raporttinsa sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikolle (kok.) keskiviikkona.

– Kansalaisten yhdenvertaisuuden pitää olla lähtökohtana sosiaali- ja terveydenhuollossa laadun ja saatavuuden lisäksi. Viranomaisilla pitää olla samanlaiset säännöt julkisten ja yksityisten palveluntuottajien valvonnassa, jotta palvelutkin olisivat tasalaatuisia, totesi Risikko vastaanottaessaan mietinnön.

– On tärkeää, että valvonnan rooli täsmentyy ja tulkinnat yhdenmukaistuvat, hän sanoo.

Työryhmän mukaan useista yksityiskohtaisista sosiaali- ja terveydenhuollon valvontaohjelmista pitäisi siirtyä yhteen valvontaohjelmaan. Sen laadinnasta olisi säädettävä lailla. Uudessa ohjelmassa valvonnan periaatteet johdetaan lainsäädännöstä, ja sen toimeenpanossa erotetaan selkeästi normit ja suositukset.

Suositukset ja ohjeet antavat valvontaviranomaisille mahdollisuuden tapauskohtaiseen joustoon ja harkintaan. Tämä on johtanut erilaisiin käytäntöihin eri puolilla maata muun muassa vanhuspalveluissa.

Työryhmä painottaa, että silloin kun viranomaisen on tarpeen poiketa valtakunnallisista käytännöistä, harkinnan on perustuttava kokonaisarvioon ja asiakkaan etuun.

Yksi sosiaali- ja terveydenhuollon valvontaohjelma auttaa myös selkeyttämään aluehallintovirastojen ja Valviran rooleja.

Poimintoja videosisällöistämme

– Samalla niiden yhteistyössä voidaan vähentää eritasoisten työryhmien määrää ja keskittyä aiempaa strategisempiin kysymyksiin ja periaatelinjauksiin, työryhmä toteaa.

Työryhmä korostaa linjauksissaan valvonnan läpinäkyvyyttä ja erilaisten prosessien yksinkertaistamista. Toimintaa voidaan muuttaa huomattavasti sujuvammaksi siirtymällä sähköisiin menettelyihin muun muassa lupa- ja rekisteröintiasioissa sekä muuttalla aluehallintovirastojen ja Valviran tietojärjestelmät yhteensopiviksi. Samalla myös palveluntuottajien ja kansalaisten asiointipalvelut paranevat.

Julkisia ja yksityisiä palveluntuottajia kohdellaan nykyisin ns. jälkivalvonnassa samalla tavalla, mutta etukäteisvalvonnassa yksityisellä puolella on käytössä ilmoitus- ja lupamenettely. Työryhmä ehdottaa, että julkisille toimintayksiköille perustettaisiin toimipaikkarekisteri, mikä helpottaa valvonnan suuntaamista. Lupamenettelyä ei kuitenkaan ulotettaisi julkisiin toimijoihin.

Yksityisiltä toimijoilta vaadittavia ilmoitus- ja lupamenettelyjä voidaan yksinkertaistaa ja keventää. Esimerkiksi itsenäisten ammatinharjoittajien ilmoitusvelvollisuudesta voidaan osin luopua, toimintakertomuksien toimittamista harventaa ja mahdollisesti siirtyä osin lupamenettelystä ilmoitusmenettelyyn. Näitä koskevat toimet vaativat lainsäädäntömuutoksia ja jatkovalmistelua.

Aluehallintoviranomaisten ja Valviran työnjakoa työryhmä ehdottaa täsmennettäväksi niin, että aluehallintovirastoille kuuluisi kaikkien kanteluiden käsittely.

Sote-uudistuksen yhteydessä täytyy työryhmän mielestä säätää nykyistä tarkemmin Valviran päätösvallasta. Työryhmän ehdotuksen mukaan epäselvissä tapauksissa Valvira voi päättää, mikä on periaatteellisesti niin tärkeä tai laajakantoinen asia, että Valvira sen käsittelee.

Mainos