Yhteinen esitys näyttää epätodennäköiseltä – Sipilä tapaa työmarkkinajärjestöt iltapäivällä

Työmarkkinakeskusjärjestöt vetävät iltapäivällä johtopäätöksen, kannattaako neuvottelut järjestöjen yhteisestä esityksestä aloittaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Työmarkkinakeskusjärjestöt ovat viikonlopun aikana tehneet tunnusteluja ja käyneet keskusteluja siitä, onko yhteistä näkemystä löydettävissä.

Työmarkkinajärjestöjen edustajat tapaavat hallituksen Kesärannassa tänään maanantaina kello 16. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) odottaa silloin yhteistä esitystä pöydällensä. Hallitus päättää sen jälkeen, miten asiassa edetään.

Työmarkkinajärjestöistä on kuitenkin viestitetty jo viime viikolla, ettei yhteistä esitystä saada valmiiksi maanantaiksi.

EK:n ja SAK:n tavoitteet kaukana toisistaan

SAK esitteli viime viikolla oma ehdotuksensa työmarkkinoiden ”kriisisopimukseksi”. SAK:n ehdotus ei kuitenkaan sisältänyt lainkaan työehtojen heikennyksiä, vaan ainoastaan työnantajamaksujen alennuksia 2,7 prosentin edestä. Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) puolestaan arvioi, että SAK:n esittämien toimien vaikutus on vain 2,1 prosenttia.

Lisäksi SAK esitti nollapalkkaratkaisua ensi vuodeksi ja palkkojen määräytymistä sen jälkeen avoimen sektorin eli vientialojen mukaan. SAK:n mukaan vaikutus olisi 6,5 prosenttia, kun taas EK:n mukaan vaikutus jäisi 0–0,5 prosenttiin.

EK:ssa ei myöskään ole halukkuutta kytkeä palkkaratkaisua samaan pakettiin yksikkötyökustannusten alentamisen kanssa, vaan EK:n näkemyksen mukaan palkat sovitaan liittokierroksella vasta ensi syksynä.

Myös hallitus on halunnut pitää palkkaratkaisun ja yksikkötyökustannusten alentamispaketin erillään toisistaan. Kummallakin tavoitellaan viiden prosentin parannusta kilpailukykyyn.

SAK ei suostu työehtojen heikennyksiin?

EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies ehdotti lauantaina, että osa keinoista voisi olla kaikille yhteisiä ja osa sovittaisiin toimialakohtaisesti.

Esimerkiksi arkipyhien muuttaminen palkattomiksi voisi koskia kaikkia palkansaajia, kun taas esimerkiksi lomarahojen leikkaaminen tai työajan pidennys voisi olla sovittavissa alakohtaisesti.

EK:n lisäksi muut työmarkkinajärjestöt Akava, STTK ja KT Kuntatyönantajat ovat valmiita leikkaamaan yksikkötyökustannuksia viidellä prosentilla hallituksen tavoitteen mukaisesti ja etsimään korvaavia keinoja, jotta hallituksen esittämiä työehtojen heikennyksiä ei tarvitsisi toteuttaa sellaisenaan.

Mikäli SAK ei ole halukas tulemaan vastaan työehtojen heikennyksissä, työmarkkinajärjestöjen yhteistä esitystä tuskin syntyy. SAK:n esityksessä ei ollut mitään työehtojen heikennyksiä, joten keskusjärjestöllä ei näyttäisi olevan liikkumavaraa asiassa.

Hallitus ei esimerkiksi voi esittää lomarahoihin leikkauksia, koska ne eivät ole lakisääteisiä, vaan työehtosopimuksessa sovittuja.

Hallitus on kehottanut työmarkkinajärjestöjä tekemään oman, yhteisen esityksen siitä, miten Suomen kilpailukykyä voitaisiin parantaa alentamalla yksikkötyökustannuksia viidellä prosentilla.

Hallituksen aikoo muussa tapauksessa viedä eduskuntaan pakottavat lait, joilla muun muassa leikataan sunnuntai- ja ylityökorvauksia, lyhennetään pitkiä lomia ja muutetaan helatorstai ja loppiainen palkattomiksi vapaapäiviksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)