Yhdysvaltalaiset osakkeet tuottivat työeläkevakuuttajalle parhaiten

Työeläkevakuutusyhtiö Elo keräsi alkuvuonna osakemarkkinoilta parhaiten sijoitustuottoja, erityisesti yhdysvaltalaiset osakkeet tuottivat hyvin.

Sijoitusmarkkinoilla nähtiin yhtiön mukaan vahvaa kehitystä vuoden ensimmäisellä vuosipuoliskolla.

Kesäkuun lopussa Elon sijoitusten arvo oli yli 19,3 miljardia euroa. Sijoitustoiminnan tuotto vuoden ensimmäisellä puoliskolla oli 3,6 prosenttia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Parhaiten tuottivat osakesijoitukset, joiden tuotto ylsi 5,4 prosenttiin. Erityisesti yhdysvaltalaiset osakkeet tuottivat yhtiön mukaan poikkeuksellisen hyvin, 23,3 prosenttia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Elo aloitti toimintansa vuoden alussa, kun Lähi-Tapiola Eläkeyhtiö ja Eläke-Fennia yhdistyivät. Toimitusjohtaja Lasse Heiniön mukaan yhtiö on otettu hyvin vastaan, ja toimintakustannuksetkin ovat pysyneet kohtuullisella tasolla.

Yhtiön mukaan alkuvuosi oli maailmantaloudelle haastava. Konfliktit Ukrainassa ja Lähi-idässä sekä huolet Kiinan kiinteistömarkkinoiden tilasta aiheuttivat epävarmuutta globaalisti.

Euroalueella talouskasvu on näyttänyt vähitellen pääsevän nousuun, mutta Suomen taloudessa merkit kasvun käynnistymisestä ovat yhtiön mielestä edelleen heikkoja.

Mainos