Viimeisimmätkin toiveet osakemarkkinoiden piristymisestä menetettiin tällä viikolla, New York Post uutisoi.
Perinteisesti Yhdysvaltain osakekurssit ovat kääntyneet nousuun joulukuun viimeisellä viikolla niin kutsutun jouluefektin ansiosta. Sillä tarkoitetaan ennen joulua kasvavasta kulutuksesta johtuvaa piikkiä Yhdysvaltain pörssissä.
Dow Jones Industrial Average-indeksi putosi perjantaina 414 pistettä. Laskun taustalla on ennustajien mukaan Yhdysvaltain epävakaa poliittinen tilanne ja liittovaltion hallinnon osittainen sulkeminen. Käytännössä sulku tarkoittaa sitä, että liittovaltion rahoittamien ohjelmien ja työntekijöiden palkanmaksu on keskeytynyt, koska liittovaltiolta on loppu rahat.
Taustalla on myös Yhdysvaltojen keskuspankin keskiviikkona julkaisema päätös kiristää rahapolitiikkaa neljännen kerran tänä vuonna. Pelkästään tällä viikolla laskua on tullut 6,9 prosenttia. Elokuun 29. päivän huippuarvoon laskua on tullut osakemarkkinoilla yli 20 prosenttia.
– Ensi vuonna arvioimme uudelleen näkemyksiämme taloudesta ja kuuntelemme paitsi markkinoita, myös kaikkia, joiden kanssa teemme yhteistyötä, tarkastelemme kaikkia tietoja ja olemme valmiita arvioimaan näkemyksemme uudelleen, New Yorkin alueellisen keskuspankin puheenjohtaja John C. Williams totesi CNBC haastattelussa.
Yhdysvaltain talouden ennustetaan kasvavan ensi vuonna 2,3 prosenttia. Tänä vuonna vastaavan luvun ennustetaan olevan 3,0 prosenttia.
Edit: Otsikkoa muutettu: Yhdysvaltain pörssi matalimmillaan kymmeneen vuoteen (ent.) Yhdysvaltain pörssikausi koki pahimman laskukauden 10 vuoteen. Yhdysvaltain pörssi laski 414 pistettä, ei pisteeseen.