Yhdysvaltain ja Kiinan kauppasota tauolle

Sopu löydettiin G20-maiden tapaamisen jälkeisellä illallisella Argentiinassa.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump lupasi lauantaina Argentiinassa, että Yhdysvallat vetäytyy suunnitelmistaan nostaa Kiinan tuontitulleja 25 prosenttiin vuodenvaihteessa, uutisoi Politico. Tuontitulli tulee Valkoisen talon mukaan säilymään nykyisellään kymmenessä prosentissa. Tullit kohdistuvat 200 miljardin dollarin arvoiseen tuontiin Yhdysvaltoihin.

Presidentti Trump ja Kiinan presidentti Xi Jinping pääsivät kauppa-asioissa sopuun G20-kokouksen jälkeisellä illallisella Argentiinassa lauantaina. Kymmenen prosentin tuontitullien vastineeksi Kiina lupasi hankkia Yhdysvalloilta merkittävän määrän maatalous-, energia- ja teollisuustuotteita tasapainottaakseen maiden välistä kauppaa.

Kiinan ja Yhdysvaltojen kauppakiistat eivät suinkaan ole ohi. Argentiinassa solmitun sopimuksen mukaan maiden on päästävä seuraavan 90 päivän aikana sopimukseen esimerkiksi tullittomista rajoista, teknologiatuotteiden ja -palveluiden käytöstä sekä kyberturvallisuudesta. Jos asioista ei saada sopua seuraavan kolmen kuukauden aikana, aikoo Yhdysvallat asettaa suunnittelemansa 25 prosentin tuontitullin voimaan.

Mainos