Yhdyskuntapalvelun suorittaminen mahdolliseksi toisessa Pohjoismaassa

Hallitus esittää, että yhdyskuntapalvelun täytäntöönpanon siirto Suomen ja muiden Pohjoismaiden välillä tulisi mahdolliseksi.

Esityksen mukaan Suomessa tuomittu yhdyskuntapalvelu voidaan siirtää pantavaksi täytäntöön toiseen Pohjoismaahan ja vastaavasti toisessa Pohjoismaassa tuomittu tai määrätty yhdyskuntapalvelu siirtää Suomeen.

Rangaistus säilyisi sen pituisena kuin se on tuomion antaneessa valtiossa tuomittu.

Oikeusministeriön mukaan tavoitteena on edistää tuomitun sosiaalista kuntoutumista ja sopeutumista yhteiskuntaan, kun tuomittu pääsee suorittamaan tuomionsa koti- tai asuinmaahansa. Siirron ansiosta tuomittu saa esimerkiksi paremmat mahdollisuudet tavata perhettään.

Yhdyskuntapalvelun täytäntöönpanon siirto koskisi enintään muutamia kymmeniä tuomittuja vuosittain.

Hallitus antoi esityksen eduskunnalle torstaina, ja ehdotetun lain on tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden alusta.

Mainos