Yhdeksänvuotias haki NASA:an töihin – näin avaruushallinto vastasi

Nuori työnhakija kuvaili kirjeessä osaamistaan ja kokemustaan avaruusasioissa.

Yhdysvaltain avaruushallinto NASA haki palvelukseensa planeetan suojeluun erikoistunutta työntekijää. Hakuilmoituksen näki 9-vuotias newjerseyläinen Jack Davis, joka päätti CNN:n mukaan hakea tehtävää käsin kirjoitetulla hakemuskirjeellä.

– Saatan olla yhdeksän, mutta uskon sopivani tähän työhön, Davis kirjoittaa kirjeessään ja kuvaili tähtienvälistä työkokemustaan.

– Olen nähnyt melkein kaikki avaruus- ja alien-elokuvat, joita voi nähdä.

Jack Davis kuvaili myös nopeaa sopeutumiskykyään ja kuvasi nuoruutensa hyödyllisenä ominaisuutena. Hän kertoo, että nuoren ikänsä vuoksi hän on erityisen nopea oppimaan ja pystyy ajattelemaan kuin avaruusolio.

NASA vastasi Jackin kirjeeseen ja kuvaili tälle tarkemmin varsinaista työnkuvaa.

– Työtehtävänä on suojella maapalloa ja kuita pieniltä mikrobeilta ja varmistaa, että avaruusmatkailu tapahtuu vastuullisesti.

NASA ei tarjonnut Jack Davisille paikkaa, mutta kehotti tätä opiskelemaan ahkerasti ja kertoivat etsivänsä aina joukkoonsa nuoria ja välkkyjä tieteilijöitä.

– Toivomme näkevämme sinut NASA:n palveluksessa vielä jonain päivänä

Mainos