Jopa 22 prosenttia nuorista on vaikeasti velkaantuneita. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Yhä useampi nuori on vaikeasti velkaantunut – ”pitää luoda väylä pois”

Hallitus tarttuu Pihla Keto-Huovisen mukaan ongelmaan talousosaamisen lisäämisellä ja velallisen palveluiden selkiyttämisellä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Pihla Keto-Huovinen toteaa erityisesti nuorten ylivelkaantumisen olevan huolestuttavalla tasolla. Yhä useampi nuori on vaikeasti velkaantunut, hän toteaa tiedotteessa.

– Peräänkuulutan talousosaamisen tarvetta. Monen kohdalla ongelmat olisi voitu välttää paremmalla informaatiolla ja ennakoinnilla. Tarvittavien taitojen puute yhdessä hankalasti tavoitettavan neuvonnan ja avun kanssa ovat myrkkyä, useat jäävät selviytymään yksin, Keto-Huovinen kuvailee ongelmaa.

Hän toteaa, että hallituksen ensisijaiset toimet kohdistuvat haittojen ehkäisyyn esimerkiksi talousosaamisen lisäämisellä ja peliongelmiin puuttumisella.

– Lisäksi ihmisten tulee saada neuvontaa, kun velkaa on päässyt kertymään. Lisäämme tietoisuutta yksityishenkilön velkajärjestelystä ja siihen liittyvistä mahdollisuuksista, edustaja kertoo Petteri Orpon (kok.) hallituksen toimista.

Hallituksen työtä pohjustetaan tekemällä kokonaistarkastelu velkaantumisilmiöstä ja maksukyvyttömyysmenettelyjen toimivuudesta. Sen yhteydessä arvioidaan tarpeet muutoksille.

– Ylivelkaantuminen on asia, jonka vaikutukset säteilevät useille elämänalueille ja se aiheuttaa merkittävää haittaa niin velkaantuneelle itselleen kuin hänen lähipiirilleen. On aivan selvää, että niin ulosottomenettelyissä kuin velkaneuvonnassa on parantamisen varaa ja näihin ongelmiin olemme nyt tarttumassa, Keto-Huovinen sanoo.

– Ihmisille pitää luoda väylä pois velkakuopasta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)