Kirjoittaja on huolissaan yksinyrittäjien tilanteesta. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

YEL-uudistus uhkaa yksinyrittäjiä – edessä voi olla historian suurin konkurssi

BLOGI

Kirjoittajan mukaan ylisuuret eläkemaksut vaarantavat työn jatkumisen.
Picture of Tuomo Saarni
Tuomo Saarni
Tuomo Saarni on yrittäjä, hallitusharrastelija, FT ja res. majuri
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ajatelkaa, jos Suomessa olisi yritys, jolla olisi noin 230 000 työntekijää ja nyt valtio olisi päättänyt, että jatkossa juuri tämän yrityksen ja vain tämän yrityksen työntekijöiden palkan eläkekulut arvotaan. Pohjaksi olisi tehty päätös, että eläkekuluja pitää saada valtion kassaan huomattavasti enemmän, joten mistään eläkekulujen alentamisesta ei ole kyse.

Nopeasti kävisi ilmi, että uuden eläkekuluarvonnan myötä yrityksen tulee karsia merkittävästi työpaikkoja. Uusimpien laskelmien myötä noin 54 prosenttia työpaikoista on uhattuna, koska työn tuotto ei vastaa kasvaneita sivukuluja ja työnantajan on pakko etsiä säästöjä karsimalla työpaikkoja tai edessä on historian suurin konkurssi. Yli sataa tuhatta työntekijää uhkaa irtisanominen ja siirtyminen kortistoon.

Hallitus istuisi välittömästi kriisikokoukseen ja ihmettelisi, miten näin mahdoton tilanne on päässyt syntymään, koska kyse ei ole mistään markkinamuutoksesta vaan julkishallinnon omasta päätöksestä. Laadittaisiin pikapikaa korjausehdotuksia, ehkä peruttaisiin yksinkertaisesti aikaisempi päätös ja jatkettaisiin aikaisemman tavan mukaisesti. Joka tapauksessa nuo 100 000 työpaikka pitäisi pelastaa heti.

Tällaisessa tilanteessa olemme. Tuo 230 000 työllistävä yritys on yksinyrittäjät, joista 54 prosenttia tienaa alle 30 000 euroa vuodessa. Heidän tulotasonsa on niin pieni, että YEL-uudistus uhkaa välittömästi heidän työnsä jatkumista. Uutta tapaa muodostaa YEL-maksu voidaan parhaiten kuvata arvontana. On yrittäjiä, joiden työtuloksi on arvioitu koko yrityksen liikevaihto aivan kuin yrityksellä ei olisi mitään kuluja. On yrityksiä, joissa toimitusjohtaja työtuloksi on arvioitu sata tonnia, vaikka yrittäjä pystyy hädin tuskin maksamaan itselleen edes jotain palkkaa. Myös seuraukset ovat jo nähtävissä konkurssimäärien ollessa ennätystasolla. Lisäksi valtava määrä yrityksiä lopettaa toimintansa ennen konkurssia.

Yksinyrittäjät ovat ryhmä, jotka elättävät itse itsensä ja merkittävä osa heistä tekee sen pakosta. Pakosta yrittäjinä toimivat eivät löydä työtä, josta työnantaja voisi maksaa palkan sivukuluineen, mutta he pystyvät työllistämään itsensä myymällä osaamistaan riittävän suurelle määrällä yrityksiä tai kuluttajia, minkä avulla he saavat elätettyä juuri ja juuri itsensä. Kun heidät laitetaan kortistoon, niin meillä on käsissämme valtava määrä uusia pitkäaikaistyöttömiä.

Jos ja kun eläkejärjestelmässä on vikaa, niin kyse on kokonaisuudesta, joka pitäisi korjata rakenneuudistuksella eikä tekemällä hätiköityjä purkkapäätöksiä, jotka tiedetään sudeksi jo ennen käyttöönottoa.

Ps. Vertailun vuoksi S-ryhmällä on 31 000 työntekijää ja se on Suomessa eniten työllistävä yritys.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
› Uutissyöte aiheesta
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)