Ydinkäyttöinen supertukialus – tätä Ranska kehittää

Kaksi ydinreaktoria antavat lentotukialukselle lähes rajattoman toimintasäteen.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron on ilmoittanut uudesta massiivisesta lentotukialuksesta, joka tulee korvaamaan laivaston nykyisen lippulaivan eli Charles de Gaulle -tukialuksen.

Macron kertoi asiasta vieraillessaan ydinreaktoreita rakentavan Framatome-yhtiön toimitiloissa.

– Kuten tiedätte, Charles de Gaullen elinkaari tulee loppuunsa vuonna 2038. Tämän vuoksi olen päättänyt, että myös tuleva lentotukialuksemme on ydinkäyttöinen, presidentti sanoi tiedotustilaisuudessa.

Hänen mukaansa ydinreaktorien rakennussopimus Framatomen kanssa ylläpitää Ranskan strategista autonomiaa.

DCNS-teollisuuskonserni ja Ranskan puolustusministeriö julkaisivat konseptikuvia tulevasta jättialuksesta. Kuvien perusteella hävittäjiä lähetetään ilmaan CATOBAR-katapulttijärjestelmällä, joka on käytössä myös Charles de Gaullella ja Yhdysvaltain lentotukialuksilla.

The Drive -sivuston mukaan Kiina on rakentamassa vastaavaa mekanismia hyödyntävää tukialusta, minkä lisäksi Intia on ilmoittanut selvittävänsä asiaa.

Noin 300-metrinen tukialus on 40 metriä edeltäjäänsä suurempi. Uppoumaksi arvioidaan noin 75 000 tonnia.

Puolustusministeri Florence Parlyn mukaan kaksi K22-ydinreaktoria antavat laivalle 27 solmun huippunopeuden ja käytännössä rajoittamattoman toimintasäteen.

– Aiemmin käytetty ilmaisu ”42 000 tonnista diplomatiaa” on jatkossa vaihdettava 75 000 tonniin, ministeri kirjoittaa Twitterissä.

Mainos