WWF haluaa ympäristöministeriöön oman ministerin

Järjestön mukaan maat, joissa ei ole itsenäistä ympäristöministeriötä, ovat usein ympäristön turmelijoita.

Ympäristöjärjestö WWF kannattaa voimakkaasti ympäristöministerin itsenäisen tehtävän palauttamista. Päätökselle olisi järjestön mukaan painavat syyt.

– Oman ministerin omaava ympäristöministeriö on vahva signaali sekä täällä kotimaassa että ulkomaailmalle. Maat, joissa itsenäistä ympäristöministeriötä ei ole, ovat usein ympäristön turmelijoita. Suomi tuskin tahtoo tulla mainituksi samassa joukossa. Haluamme säilyttää kansainvälisesti kiitetyn, asiantuntevan ympäristöhallinnon ja itsenäisen ympäristöministeriön, sanoo WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder.

WWF:n mielestä ympäristön ja luonnon sekä kestävän kehityksen puolustamisen pitää olla mahdollisimman riippumatonta esimerkiksi eri tahojen taloudellisista eduista.

– On ristiriitaista ja kohtuutontakin, että yhden ministerin pitää sovitella oman toimenkuvansa puitteissa vahvoja, keskenään vastakkaisia etuja, esimerkiksi suojella erittäin uhanalaista ahmaa ja samalla aloittaa sen metsästys 35 vuotta kestäneen rauhoituksen jälkeen.

Järjestön mukaan käsiteltävien asioiden kaikki näkökohdat ja ulottuvuudet eivät välttämättä tule julkiseen käsittelyyn ja kansalaisten arvioitavaksi, jos yksi ministeri on kahden ministeriön johdossa. Lisäksi yhdistelmäministerin työtaakka paisuu WWF:n mielestä usein kohtuuttomaksi ja aikaa oman ministeriön asiantuntijoiden kuulemiseen ei välttämättä ole tarpeeksi, kansalaisten kuuntelemisesta puhumattakaan.

– Esimerkiksi ylimitoitetuissa biotaloussuunnitelmissa ympäristöministeriön vaikuttamistyö ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi on jäänyt vaillinaiseksi. Suunnitellut metsähakkuiden lisäykset pienentäisivät todella merkittävästi metsien hiilinieluja ja saisivat aikaan valtavan kasvihuonekaasujen vapauttamisen ilmakehään samaan aikaan, kun näitä päästöjä pitäisi merkittävästi vähentää, Rohweder sanoo.

Mainos