Israel sanoo kansainvälisen kristillisen apujärjestö World Visionin kymmenien miljoonien USA:sta ja Euroopasta tulleiden dollareiden päätyneen Gazassa tunneleiden, rakettien ja sotilaskohteiden rakentamiseen.
World Visionin paikallinen johtaja Mohammed El Halabi on pidätetty. Hänen väitetään toimineen samaan aikaan Izz ad-Din al-Qassamin prikaatien agenttina ja siirtäneen vuosittain 7,2 miljoonaa dollaria Hamasin sotilaallisen siiven tarkoituksiin.
Kansainvälisen World Visionin puheenjohtaja Kevin Jenkins on todennut heidän tuomitsevan varojen siirrot kaikilta humaritäärisiltä järjestöiltä. Hän lupaa tiukkoja toimia syytösten osoittautuessa tosiksi, mutta järjestö odottaa todisteita ja antaa ymmärtää numeroita saatetun liioitella. Järjestön taloudenhoitajan mukaan luvut eivät voi pitää paikkaansa.
Toisessa tapauksessa Israel syyttää YK:n kehitysohjelman UNDP:n Wahid Borschia varojen kanavoimisesta Hamasille sotilassatamaa varten. UNDP on kiistänyt syytöksen ja sanoo odottavansa todisteita.
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu nosti tapaukset esiin myös videopuheessaan. Hän kysyi, kumpi välittää enemmän palestiinalaisista: apua Gazaan välittävä Israel vai samaa apua palestiinalaislapsilta ryöstävä Hamas.
Hamasin vastauksen mukaan väitteet kansainvälisiltä järjestöiltä viedyistä varoista ovat täysiä valheita ja perusteettomia sepitelmiä. Järjestön mukaan tarkoitus on johtaa kansainvälistä mielipidettä harhaan ja lobata humanitäärisiä järjestöjä vastaan.
”Netanjahun tyhjät sanat palestiinalaisten hyvinvoinnista eivät saa maailmaa unohtamaan miten hän tuhosi kokonaisia perheitä, tappoi satoja naisia ja lapsia ja tuhosi tuhansia asuntoja 2014 Gazan sodassa. Netanjahu pysyy terrorismin ja rikollisuuden ikonina, ja hänen valheensa tulevat häviämään ja epäonnistuvat hänen verisen imagonsa pesemisessä”, Hamasin lausunnossa todetaan.