Englanninkielinen alkuteos ei sisällä tietenkään turismikohteita Suomessa. Ne on täytynyt jälkikäteen lisätä, esimerkiksi piispa Hemmingin autuutusjuhla Turussa ja vierailuopas 1500-luvun lopulla käydyn nuijasodan tapahtumatantereille Satakunnasta muualle Suomeen.
Kirjoittajakolmikko Wyllie, Acton ja Goldblatt antavat suoranaisia henkiinjäämisvinkkejä. Hyvään turistioppaaseen on lisättävä aina varoituksen sanoja harkintakyvyttömille matkailijoille. Esimerkiksi tekijät eivät suosittele Vesuviuksen purkautumisen tarkkailua Pompeijista käsin enää vuoden 79 elokuun 24. päivänä, sillä tuolloin tulivuori alkoi syöstä taivaalle tuhkaa ja kiviainesta.
Pompeijiin tutustuminen kannattaa suorittaa viimeistään edellisenä päivänä. Tuolloin kaupunki elää vielä yltäkylläistä ja hauskaa elämäänsä. Kirja kertoo monipuolisista ravintola- ja nautiskelumahdollisuuksista, opastaa ilonpitoon ja nähtävyyksien katseluun samalla, kun kulkijaa varoitetaan liikkumasta liian myöhään ulkosalla. Kaupunki on synneistä kiinnostuneille todellinen elämyskeskus. Eroottinen taide kukoistaa villinä myös perhekotien seinillä.
Merkille pantava on Vesuviuksen muoto, siis ennen sen tuhoisaa purkausta. Erään Bacchusta (viinin ja huppelin jumala) kuvaavan pompeijilaisen seinämaalauksen taustalla on Vesuvius. Tuolloin se oli varsin terävähuippuinen, mutta menetti räjähdyksissä korkeudestaan melkoisesti.
Matkaajaryhmä opastetaan 24. päivän aamuna kiireen vilkkaan läheiseen Herculaneumin kaupunkiin, koska tuhkapilvi alkaa polttaa Pompeijia jo iltapäivällä. Pitkään uudessakaan vierailukohteessa ei kannata viihtyä, koska pian sekin pyyhkiytyy 500 lämpöasteen ja 20 metrin paksuisen tuhkakerroksen tuhovoimalla historian pimentoon.
Paras tapa seurata surmaavaa katastrofia on siirtyä aikamatkaajia varten tilatulle kaksipurjeiselle viljalaivalle. Tarjoilu aluksella on yltäkylläistä, ja matkan päästä Napolin lahdelta on erinomaiset mahdollisuudet tarkkailla Vesuviuksen läheisyyden asutuksen ja luonnon tuhoutumista.
Nuijasota oli tyhmyreiden juttu, kuten kapinointi niin usein on
Spontaanit, suunnittelemattomat kapinat kannattaisi kieltää. Tämän on historia liiankin usein todistanut. Mitä seurasi esimerkiksi Venäjän suuresta työväen diktatuuriin johtaneesta vallankumouksesta – tai punakapinasta meillä samassa yhteydessä?
Toki 1500-luvun lopulla puhjenneella nuijasodalla oli perusteensa. Ruotsi oli köyhdyttänyt Suomea siinä määrin, ettei muuta ollut odotettavissa: vihaa ja katkeruutta. Nuijasodan seuraaminen ei ole kuitenkaan mieltä ylentävä retkikohde. Sanat ja teot eivät ole yhtä, sorretuista tulee rikollisia siinä missä sortajatkin olivat aina olleet. Matka voi koitua pettymykseksi.
Ruotsi oli käynyt pitkää sotaa Venäjää vastaan. Ja kuten aina, Ruotsin armeija oli urhollisesti valmis taistelemaan vihollisiaan vastaan viimeistä suomalaissotilasta myöten. Käskynhaltijana Suomessa ja Virossa toiminut Klaus Fleming asutti rauhanteon jälkeenkin erittäin törkeästi käyttäytyneitä sotilaitaan tavallisen kansan tuvissa. Kansa sai raivonpuuskan marraskuussa 1596.
Elämysretki nuijasotaan alkaa Pohjanmaan Kyröstä, josta kapinalliset lähtevät värväten mukaansa enemmän tai vähemmän halukkaita aseinaan kirveitä ja puntareita. Seuraavien viikkojen aikana huonosti järjestäytynyttä joukkoa kasvatetaan lähiseutujen miehistä, ja johtajaksi valitaan Turun linnasta paennut vaarallinen vanki, Jaakko Ilkka.
Kapina-armeija käsittää loppuvuodesta 2500 miestä – yhtä paljon kuin Turussa on asukkaita. Marssi alkaa pitkästyttää, ja niin saamme seurata ryöstelyä, juopottelua ja ilkivaltaa. Ei ole tarpeen olla edes sotakirjeenvaihtaja, kun huomaa, ettei kapina tule onnistumaan. Vuoden vaihteessa 1596-1997 Klaus Flemingin silloin hirvittävä kenttätykki ja runsaan 2000 miehen osasto lyö kapinalliset perinpohjin. Tapahtumasta sepitettiin matkalaisten käyttöön opettavainen muistoruno:
”Ilkka ilkeä isäntä, pää kero, sininen lakki ei konna tapella tainnut, ei sammakko sotia mutta joi joka talossa, joka knaapin kartanossa.”
Mutapainia ja melumusaa sekopäisessä Woodstockissa
Vuoden 1969 elokuun puolivälissä ei olisi kannattanut ryhtyä matkanjärjestäjäksi. Tämän päivän tietojen perusteella epäonnistuminen olisi hyvin todennäköinen. Siksipä hyvät neuvot ovatkin jälkiviisauden turvin arvokkaita. Alun perin 50 000 saapujalle mitoitettu monipäiväinen rock-tapahtuma paisuu puolen miljoonan kävijän mammuttitilaisuudeksi.
Joukkoliikenneyhteyksien puutteellisuuden vuoksi käynti oli mahdollista vain yksityisillä kulkuvälineillä, ja nekin tuli jättää kilometrien, kenties kymmenenkin päähän. Loppumatka suoritettaisiin kävellen. Myös festivaalin loputtua paluumatka olisi kinkkinen: se kestäisi muutamia päiviä. Sää olisi hetkittäin kolea ja sateinen. Tapahtumapaikka muuttui mutavelliksi.
Muutama hyvä vinkki. Varokaa kaikenkarvaisia huumekauppiaita, kiihottajia, varkaita ja huijareita. Varustautukaa tarpeellisella määrällä ehkäisyvälineitä ja hankkikaa jo mennessänne vessapaperia Vassmerin sekatavarakaupasta. On myös hyvä tietää että puolimiljoonaisen yleisön joukossa tapahtuu muutama kuolema, jokunen synnytys ja huomattava määrä huumeiden yliannosteluja.
Pettymyksiä Woodstock tarjoaa jo ohjelmistonsakin puolesta. Moni esiintyjä on enemmän kuin pilvessä, laitteet pettävät aikataulusta puhumattakaan. Moniko olisi jäänyt tulematta, jos tietäisi, etteivät Lez Zeppelin ja Bob Dylan esiintyisikään?
Suomalaisen kirjatoimittajan olisi aikamatkaajan laitokseen ollut syytä lisätä tieto: ette todennäköisesti tapaisi suomalaisia. Sellaisia kun oli paikalla kenties vain kolme, muuan nuori nainen, Jefferson Airplainen suomalaissyntyinen kitaristi Jorma Kaukonen ja tämän kirjaesittelyn kirjoittaneen lähipiiriin kuulunut, jo edesmennyt kaveri.
Tänään Woodstockissa olleita suomalaisia voi ruveta löytymään lisää, kunhan pannaan lista kiertämään. Onhan vuoden 1968 Vanhan Ylioppilastalon valtauksessakin jälki-ilmoittautumisten perusteella ollut läsnä yli 275 000 kansalaista.
Willie, Acton & Goldblatt: Aikamatkaajan opas historiaan. Vesuviuksen purkauksesta Woodstockin festivaaleille. Atena 2017.
Kirjoittaja: MARKKU JOKIPII.